Luonnonsuojelun dekolonisaatio

Useat toimijat ja valtiot kannattavat ns. 30x30 tavoitetta, eli sitä että 30 prosenttia maapallon maa-alueista ja 30 prosenttia meristä suojellaan vuoteen 2030 mennessä. Tämä tavoite herättää kuitenkin suurta huolta globaalin etelän alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöissä. Luonnonsuojelualueet ovat perinteisesti ohittaneet näiden yhteisöjen oikeudet ja usein samalla epäonnistuneet elonkirjon suojelussa.

Siemenpuu-säätiön julkaisussa Luonnonsuojelun dekolonisaatio – Kohti kanssaelävää suojelua käsitellään tämän huolen ja kritiikin perusteita. Julkaisussa analysoidaan Brasilian, Etiopian, Intian, Kolumbian, Madagaskarin, Myanmarin, Saamenmaan ja Suomen esimerkein luonnonsuojelun kolonialistisia rakenteita ja painolastia.

Tavoitteena on analysoida luonnonsuojelupolitiikan epäonnistumisen taustoja ja näkökulmia tarvittavaan muutokseen. Vaikka ympäristönsuojelussa huomioidaan entistä enemmän ihmisoikeudet, tarve syvemmälle luonnonsuojelun dekolonisaatiolle eli kolonialististen rakenteiden purulle on ilmeinen.

Siemenpuu haluaa tällä julkaisulla tuoda dekolonisaatio-keskustelua Suomeen ja suomen kielelle, ja vaikuttaa ”kanssaelävän luonnonsuojelun” mallin kehittämiseen osaksi ympäristö- ja kehityspolitiikkaa. Tämä yhdistyy tarvittavaan laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen ja murrokseen, jossa käsitteitämme ja käytäntöjämme on arvioitava uudelleen.  Samalla avataan mahdollisuuksia uudenlaiseen luonnonsuojeluun.

Julkaisua elävöittää Noora Ojalan kuvaessee Elävä ja kuoleva.

Lataa täältä tulostukseen soveltuva vaaka-pdf (1,6 mt), täältä saavutettava ja mobiililaitteille soveltuva pdf (1,5 mt) ja täältä ePub-formaatin e-kirja (9 mt). E-kirjan latauksen salasana on "decolonize". Äänikirja julkaistaan lähiaikoina, seuraa tiedotustamme!

Lue tiedote julkaisusta. Pdf- ja e-kirja julkaistiin webinaarissa 21.12.2021. Tilaisuuden tallenne katsottavissa täällä.

Julkaisun artikkelit:

  • Olli-Pekka Haavisto: Taustaksi: Pari sanaa länsimaisesta luontokäsityksestä
  • Marketta Vuola: Mitä tapahtui, kun 10% Madagaskarista suojeltiin?
  • Arunopol Seal: Intian metsiensuojelun perintö ja marginalisoitujen vaihtoehdot
  • Pieta Savinotko: Keräilytalouksia ja plantaasimaisuuksia metsissä ja metsien raunioilla
  • Áslat Holmberg: Saamenmaata suojelemassa
  • Saw John Bright: Salween on karen-kulttuurin selkäranka, ei vain joki
  • Marirajan Thiruppathi, Girja Godana Adola & Mokuria Delelegn: Paimentolaisten oikeudet ja perinnetieto turvattava Etiopiassa
  • Fabrina Furtado: Ympäristövastaisuus ja pääoman luonto ovat vallanneet Brasilian
  • Aili Pyhälä: Luonnonsuojelu luonnonlain mukaiseksi: mitä voimme oppia Kolumbian kogeilta?
  • Antti Salminen: Sananen luonnonsuojelun kestämättömyydestä – kolme sokeaa pistettä ja ehdotus

Haavisto, O.-P., Korhonen, P. ja Kuronen, T. (toim.)

LUONNONSUOJELUN DEKOLONISAATIO – Kohti kanssaelävää suojelua

Siemenpuun teemajulkaisu 8

Siemenpuu-säätiö, 2021

ISBN: 978-952-392-0002 (pdf), 978-952-392-0003 (e-kirja)