Siemenpuun tehtävänä on edistää ympäristönsuojelua ja ihmisoikeuksien toteutumista sekä lisätä ihmisten osallistumismahdollisuuksia ja kansalaisliikkeiden välistä yhteistyötä.
Tältä sivulta löytyvät pdf-muodossa Siemenpuun tärkeimmät dokumentit, kuten säätiön säännöt, strategia, ohjelmadokumentti sekä tilinpäätökset ja toimintakertomukset.
Siemenpuu perustettiin vuonna 1998. Sittemmin olemme rahoittaneet yli 650 järjestöhanketta yli 50 maassa. Hankkeiden teemojen ja maiden kirjo on kaventunut, mutta keskeiset periaatteet ovat edelleen samat kuin toiminnan alkuvuosina.
Siemenpuun perustajajärjestöjen edustajista koostuva valtuuskunta valitsee vuosittain Siemenpuun hallituksen, joka vastaa säätiön toiminnasta ja hanketukipäätöksistä. Vapaaehtoiset ja henkilöstö toimivat myös teemaryhmissä.
Siemenpuun viiden työntekijän toimisto sijaitsee Helsingin Sörnäisissä. Tarkista toimiston sijainti sekä henkilöstön ja puheenjohtajien yhteystiedot tältä sivulta.
Tilaa uutiskirjeemme ja saat meiltä uutisemme 4 kertaa vuodessa sähköpostiisi. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.
Sähköposti *
Tilaan uutiskirjeen ja hyväksyn tietojeni käsittelyn kuten tietosuojaselosteessa kuvattu.
Muutosvaihtoehdot-verkkojulkaisu esittelee etelän kansalaistoimijoiden aloitteita nykyjärjestelmän muuttamiseksi