Hyppää sisältöön

Ohjelmakausi 2022-2025

Ohjelmakaudella 2022–2025 Siemenpuu tuki 65 etelän järjestöjen ja ympäristönpuolustajien toteuttamaa hanketta, joista 61 päättynyttä hanketta on mukana tulosraportoinnissa. Allaolevan tulostaulukon alapuolelta löydät tietoa Kenia-yhteistyön evaluaatiosta sekä kaikkien vuosina 2022-2025 päättyneiden hankkeiden yhteenvedot rahoituskokonaisuuksittain ryhmiteltynä.

Ohjelman 2022–2025 tavoittelema vaikutus oli parantaa ohjelman kohdealueilla tavoittamien ihmisten yhdenvertaisia mahdollisuuksia kehittää kestäviä elinehtoja ja toimeentulon keinoja sekä osallistua ympäristönsä tilaan vaikuttavaan päätöksentekoon.  

Ohjelman tulokset kontribuoivat tämän kehityksen toteutumiseen. Tulokset vahvistavat kaikki toisiaan, mutta keskeisimpiä tuloksia ovat ohjelman neljässä ympäristöteemassa voimaantuneet ja vahvistuneet paikallisyhteisöt ja kansalaisliikkeet. Suomalaisina toimijoina vastuullamme on toimia myös Suomen globaalin vastuunkannon vahvistamisessa. Jotta tarvittavat muutokset eriarvoisuuden poistamiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi toteutuisivat, myös Suomen on muututtava.  

Hankerahoituksen tulosten (outcome) syntymiseen myötävaikuttavat tavoitellut tuotokset (input) syntyvät Siemenpuun rahoittamien kehittyvien maiden kansalaisjärjestöjen suunnittelemien ja toteuttamien hankkeiden toiminnoista.  

Sekä tulokset että tuotokset ovat hankkeiden toteuttajien omia: Siemenpuu myötävaikuttaa niiden toteutumiseen tukemalla hankkeita rahallisesti ja edistämällä verkostoitumista sekä yhteistä tiedonvaihtoa ja oppimista. 

Tuloskooste 2022-2025

Tulostavoite (välitön tulos)Mittari ja tavoitetasoTulos 2022-2025
Maaseudun paikallisyhteisöjen ilmastokestävyys on vahvistunut ja he
– ovat hyötyneet uusista maan/metsän/siementen käyttö- tai hallintaoikeuksista
– ovat saaneet uusia puhtaita energiapalveluita ja vähentäneet fossiilisten polttoaineiden ja polttopuun käyttöä
– ovat hyötyneet uusista kestävän käytön suunnitelmista ja biokulttuurisista yhteisöpöytäkirjoista
– ovat hyötyneet uusista agroekologisen viljelyn ja luonnontuotteiden jalostamisen tietotaidosta sekä uusista tuotantovälineistä
Henkilömäärä, joiden kestävät elinehdot ovat vahvistuneet
(heistä naisia, vammaisia henkilöitä, alkuperäiskansojen edustajia)

Tavoite: 125 000 henkilöä, joista vähintään 60 % naisia
Yhteensä 263 906 henkilöä
– joista naisia vähintään 52 %
– joista vammaisia ihmisiä vähintään 11 %
– joista alkuperäiskansoihin kuuluvia vähintään 21 %
Vastuunkantajat ovat vahvistaneet ympäristöoikeudenmukai-suuden toteutumistaToimeenpantujen politiikka-aloitteiden lukumäärä
Tavoite: 3
2 menestynyttä politiikka-aloitetta
Yhteisöpohjaisen kestävän käytön ja suojelun piiriin on saatu uusia metsäisiä alueitaHehtaaria alueita, joille saatu viranomaisilta kollektiiviseen hallintaan perustuva lupa, oikeutus tai suojelupäätös
Tavoite: 1250 ha
22 758 hehtaaria
Kansalaisliikkeet ja niiden yhteistyö ja verkostoituminen on vahvistunut paikallisesti ja globaalisti ympäristöoikeuden-mukaisuuden edistämiseksi– hankkeiden toteutukseen osallistunutta järjestöjen (NGO, CSO, CBO, yhteiskunnalliset liikkeet) lukumäärä (Tavoite: 120)
– tuettujen ympäristöihmis-oikeuspuolustajien lukumäärä (Tavoite: 120)
– %:ssa hankkeista raportoi toimialat ja/tai alueet ylittävästä yhteistyöstä (Tavoite: 50%)
– %:ssa hankkeista on mukana vammaisia hyödynsaajia ja toimijoita (Tavoite: 100%)
– %:ssa kumppanijärjestöistä on naisia päättävissä asemissa (Tavoite: 100%)
– 624 hanketoteutukseen osallistunutta järjestöä
– 240 tuettua ympäristö-ihmisoikeuspuolustajaa
– 66 % kumppanijärjestöistä raportoi lisääntyneestä yhteistyöstä
– 56 %:ssa hankkeista on mukana vammaisia toimijoina tai hyödynsaajina
– 95 %:ssa kumppanijärjestöistä (tilijärjestöt) on naisia päättävässä asemassa
Suomalaiset ovat toimineet enemmän globaalin oikeudenmukaisuuden edistämiseksi– Siemenpuun uusien lahjoittajien lukumäärä (Tavoite: 650)
– % tilaisuuksien osallistujista, julkaisujen ja nettisivujen lukijoista, uutiskirjeen tilaajista, jotka arvioivat hyötyneensä Siemenpuun tuottamasta tiedosta ja sen vaikuttaneen omaan käyttäytymiseen (Tavoite: 70%)
– 256 uutta lahjoittajaa
– Palautetta antaneista n. 95 % katsoo hyötyneensä Siemenpuun tuottamasta tiedosta. Vastausprosentti kyselyihin ei ole riittävä hyötyjien arvioimiseksi.

Siemenpuun tuesta Kenian järjestöjen biokulttuurityölle 2022-2025 tehtiin ulkopuolinen evaluaatio vuonna 2026. Evaluaation mukaan Siemenpuun Kenia-ohjelma oli tarkoituksenmukainen, sillä se kohdistui syrjäytyneisiin alkuperäiskansoihin, vastasi alkuperäiskansojen tarpeisiin ja prioriteetteihin sekä keskittyi olemassa olevien lainsäädännöllisten ja poliittisten puitteiden täytäntöönpanossa esiintyvien puutteiden korjaamiseen. Lataa englanninkielinen evaluaatioraportti allaolevasta painikkeesta!

Hankkeiden tulosyhteenvedot

Biokulttuuriset oikeudet
Energiaoikeudenmukaisuus
Feministinen agroekologia
Yhteisömetsät

Biokulttuuriset oikeudet

Järjestö Å (Myanmar): Perinteisen etnisen maan ja luonnonvarojen hallinnan säilyttäminen taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen oikeuksien turvaamiseksi  
Hankkeen kesto 25 kk,
Siemenpuun tuki 45 000 €
Hankkeen tavoitteena oli kerätä tietoa Myanmarin alkuperäiskansayhteisöjen oikeudellisesta asemasta ja luonnonvarainhallinnan rakenteista ja näihin kohdistuvista paineista. Sekä koronapandemia että 2021 sotilasvallankaappaus vaikeuttivat hankkeen toteutusta, mutta hanketoteuttavat saivat kerättyä runsaasti materiaalia ja laativat kaksi tausta-analyysiä alkuperäiskansojen maan- ja luonnonvarainhallinnallisiin oikeuksiin liittyen. Nämä toimitettiin Myanmarin ihmisoikeustilannetta selvittäneelle YK:n erityisraportoijalle ja YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien komitealle. Järjestö X ja sen kumppanit tekivät laajapohjaista yhteistyötä eri etnisten ryhmien kesken sen hyväksi, että sotilasvallan jälkeen olisi valmiiksi valmistellut poliittiset periaatteet ja käytännöt federalistisen ja demokraattisen yhteiskunnallisen kehityksen tukemiseksi. Suoria hyödynsaajia hankkeessa oli reilut 800 henkilöä.
Järjestö Ä (Myanmar): Tulevaisuutemme on yhteisömme käsissä
Hankkeen kesto 19 kk,
Siemenpuun tuki 14 227 €
Hankkeessa annettiin koulutusta paikallisille nuorille Shan-osavaltion erään piirikunnan alkuperäiskansojen parissa tehtävään yhteisömetsiin ja -oikeuksiin liittyvään tiedonkeruuta ja kartoitusta varten. Koulutusten pohjalta tehtiin videotuotanto Our resource, our identity and our future. Koronapandemiaan liittyvät liikkumisrajoitukset ja sotilasvallankaappaus helmikuussa 2021 estivät yhteisöissä suunnitellun laajemman tiedonkeruun ja dokumentaation. Tuotettua videoaineistoa tullaan esittämään ja hyödyntämään kylissä biokulttuuristen oikeuksien puolesta tehtävän työn tukena.
Ribdung-Jaleswori Education Foundation (REF)(Nepal): Nuorten tiedollisen kapasiteetin ja johtajuuden edistäminen biokulttuuristen oikeuksien tunnustamiseksi liittovaltiomuotoisessa Nepalissa
Hankkeen kesto 27 kk,
Siemenpuun tuki 28 000 €
Hankkeessa vahvistettiin yhteisöpohjaisia suojelukäytäntöjä ottamalla nuoret mukaan niiden suunnitteluun ja toteutukseen: 13-35-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia koulutettiin biokulttuuristen suojelukäytäntöjen dokumentaatiossa, analyysissä ja tiedon jakamisessa sekä osallistettiin heitä suojelusta käytävään poliittiseen keskusteluun kansalaisyhteiskunnan verkostojen kautta. Hanke keskittyi pilottiluonteisesti neljään ICCA-toimintaan osallistuvaan yhteisöön (etnisinä ryhminä rait, botet, tsumbat ja chepangit) eri puolilla Nepalia. Hankkeen aikana perustettiin viisi ICCA-nuorisoryhmää. Bote- ja chepang-alueilla nuoret ja nuorisojohtajat laativat kunnallisella tasolla biokulttuurisia oikeuksia ja suojelua koskevat politiikka-aloitteet. Suoria hyödynsaajia oli noin 1500, joista nuoria noin kaksi kolmannesta ja naisia ja tyttöjä noin 40 %. Nuorten lisääntyneellä tietämyksellä ja johtajuudella tähdätään vaikuttaviin ja kestäviin biokulttuurisiin suojelukäytäntöihin ja rakentavaan julkishallinnolliseen keskusteluun liittovaltiomuotoisessa Nepalissa.
Society for Alternative Learning and Transformation (SALT)(Kenia): Kenian tharaka-yhteisöjen biokulttuuristen oikeuksien ja yhteistyön vahvistaminen
Hankkeen kesto 19 kk,
Siemenpuun tuki 48 500 €
Hankkeessa tehdyn kartoituksen mukaan alueella on yli 40 tharaka-alkuperäiskansayhteisön pyhää luontokohdetta (esim. metsiä, vesiputouksia, kosteikkoja). Tharakat dokumentoivat niiden perinteiset hallinnan säännökset ja mekanismit sekä tekivät vaikuttamistyötä viranomaisiin, jotta nämä säännökset saataisiin sisällytetyksi viralliseen lainsäädäntöön. Pyhiä luontokohteita suojeltiin 21 hehtaarin alalla ja yhteisöjen keskinäisen viljelykasvien siementen ja kokemusten vaihdon kautta yli 1000 hengen ravitsemus monipuolistui. Hankkeen 18 yhteisödialogissa vahvistettiin kulttuurista identiteettiä, hallinnan rakenteita, henkisyyttä sekä alueisiin pohjautuvaa elämäntapaa. Näissä dialogeissa oli kaikkiaan noin 2000 osallistujaa, joista naisia noin 1200. Hankkeessa järjestettiin myös 10 eri yhteisöjen väliseen kokemustenvaihtoon liittyvää tapaamista ja tuettiin luonnonmukaisen yrttipuutarhan perustamista osana kokemuksellista oppimista. Hankkeessa pilotoitiin myös esittävien taiteiden (mm. runous, musiikki, tanssi ja käsityöt) käyttöä osana sukupolvirajat ylittävää oppista ja luonnon oikeuksien elvyttämistä.
Indigenous Information Network (IIN)(Kenia): Metsästäjä-keräilijäyhteisöjen luonnonvarahallinnan vahvistaminen
Hankkeen kesto 13 kk,
Siemenpuun tuki 23 000 €
Hankkeessa laadittiin waatoja koskeva biokulttuurinen yhteisöprotokolla eli -säännöstö keräämällä tietoa yhteisöjen johtajilta ja muilta edustajilta Marsabitin, Isiolon ja Tana Riverin piirikunnissa. Protokolla luo vahvaa pohjaa waatojen omalle tietoisuudelle, kokemusten jakamiselle ja yhteiselle toiminnalle kulttuurisen perintönsä, ympäristönsä ja oikeuksien puolustamiseksi. Yhteisösäännöstö on elävä dokumentti, jota tullaan päivittämään yhteisöiltä saatavan palautteen ja waatojen muuttuvan yhteiskunnallisen, ympäristöllisen ja kulttuurisen tilanteen niin vaatiessa. Hankkeessa tuettiin myös Marsabitin kasvitieteellisen puutarhan edellytyksiä jakaa tietoa ja kokemuksia waatoille merkittävien lääkeyrttien ja muiden hyötykasvien kasvatuksesta. Hankkeen suoria hyödynsaajia on noin 2000, mutta epäsuorasti siitä hyötyy koko noin 20 000 ihmisen waata-kansa.
Järjestö X (Myanmar): Alkuperäiskansajohtoinen lähestymistapa metsien, maiden ja luonnonvarojen hallintaan
Hankkeen kesto 6 kk,
Siemenpuun tuki 29 500 €
Xx:n alueella virtaavan joen varren karen-alkuperäiskansan kylissä tehdään kartoitusta yhteisöjen perinnemaista ja yhteisömetsistä, mikä luo perustaa karenien perinteiden ylläpidolle, oikeuksien puolustamiselle sekä luonnonvarojen kestävälle hallinnalle ja suojelulle. Alueen ulkorajat on kartoitettu ja nyt yksittäiset yhteisöt laativat omat formaalit hallintajärjestelmänsä ja kartoittavat yhteisöjen väliset rajalinjat. Tässä hankkeessa vahvistettiin maan ja luonnonvarojen hallintajärjestelmiä kahdessa alueen kylässä tekemällä alueiden osallistava kartoitus ja antamalla koulutusta GPS-kartoitusten tekemiselle, sekä vahvistettiin maankäyttöä ohjaavat säännökset. Yhteisöt voivat aluerajauksiensa ja dokumentoimiensa säännöksien pohjalta hakea rekisteröintiä Karen National Unionilta. Kylissä on yhteensä 874 asukasta, joista naisia 445. Kylien kokonaisala on 14 419 hehtaaria.
Global Forest Coalition (GFC)(kansainvälinen): Haitallisen teollisuuden ja elonkirjon kompensaatiohankkeiden vaikutukset metsistä riippuvaisiin yhteisöihin Hankkeen kesto 7 kk,
Siemenpuun tuki 9 500 €
Global Forest Coalitionin (GFC) ja CBD Alliancen yhteistyöllä toteutetussa hankkeessa keskityttiin vaikuttamaan päätöksentekijöihin kahdessa globaalissa tapahtumassa: YK:n viidennessä ympäristöyleiskokouksessa (UNEA) Nairobissa helmikuussa 2022 sekä YK:n elonkirjosopimuksen neuvotteluissa biodiversiteettikehyksestä Genevessä maaliskuussa 2022. GFC julkaisi englanniksi ja espanjaksi selvityksen elonkirjokompensaatioista “Net Gain” is a lose-lose for rights, gender justice and social equity in biodiversity policy, joka nostaa esille elonkirjokompensaatioiden haitalliset vaikutukset naisten, alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen oikeuksiin ja elinkeinoihin. Kompensaatiohankkeiden vaihtoehdoiksi raportti esittää yhteisöpohjaisten suojeluhankkeiden tukemista suoraan sekä vahvoja laillisesti sitovia kansainvälisiä yritysvastuun säädöksiä.
Selvitystä jaettiin yhteistyöverkostojen välityksellä keskeisten kansainvälisten kokousten tiimoilla lähinnä sähköisesti aktiivisen some-kampanjoinnin tuella. Hanke on osaltaan vaikuttanut siihen, että ”netto” lähestymistapoihin ja luontopohjaisiin ratkaisuihin suhtaudutaan kasvavan kriittisesti asiaa tarkastelevilla kansainvälisillä foorumeilla.
Yiaku Laikipia Trust (YLT)(Kenia): Kenian metsästäjä-keräilijöiden roolin ja kapasiteetin kasvattaminen luonnonvarojensa suojelussa
Hankkeen kesto 24 kk,
Siemenpuun tuki 70 000 €
Hankkeessa laadittiin yiakujen biokulttuuriseen yhteisösäännöstöön pohjautuvat luonnonvarojen hyödyntämisen ehdot sekä vapaan ja tietoon perustuvan ennakkosuostumuksen (FPIC) periaatteet ja sopimuspohjat Mukogodo-metsän resurssien käyttöä koskien. LMartineiden osalta laadittiin yhteisön oma biokulttuurinen säännöstö. Hankkeessa myös ennallistettiin elonkirjoltaan köyhtyneitä metsäalueita. Naisia koulutettiin tuotteiden jalostusasteen nostamiseksi ja markkinoiden saavuttamiseksi. Hankkeesta hyötyi yhteensä noin 16 000 yiaku- ja lmartin-metsästäjä-keräilijäyhteisöjen jäsentä.
Endorois Indigenous Women Empowerment Network (EIWEN)(Kenia): Endorois-naisten roolin vahvistaminen paikallishallinnossa ja maan omistusoikeuksissa
Hankkeen kesto 13 kk,
Siemenpuun tuki 30 000 €
Hankkeessa edistettiin endorois-alkuperäiskansan yhteisöllisten maaoikeuksien toteutumista ja erityisesti naisten ja vammaisten ihmisten osallisuutta maan- ja luonnonvarainhallintaa koskevaan päätöksentekoon. Endorois-naiset laativat oman biokulttuurisen yhteisösäännöstön, missä tarkasteltiin mm. ilmastonmuutoksen vaikutuksia endoroisyhteisön elämään sekä arvioitiin ilmastokestävyyden ja sopeutumisen edellytyksiä. Hankkeen toimintoihin osallistui reilut 1600 henkilöä, jonka lisäksi epäsuorasti hankkeesta hyötyi 15 yhteisön asukkaat. EIWENin johtaja vieraili Suomessa toukokuussa 2024.
The Society for Alternative Learning and Transformation (SALT)(Kenia): Kenian Tharakan alkuperäiskansayhteisöjen biokulttuuristen oikeuksien puolustaminen ekosysteemisen kestävyyden vahvistamiseksi
Hankkeen kesto 26 kk,
Siemenpuun tuki 70 000 €
Tharaka-alkuperäiskansan kestävän elämäntavan ja biokulttuurisen identiteetin vahvistamista edistettiin perinnetiedon ja -oikeuksien dokumentaatiolla ja sitomisella osaksi lainsäädännöllistä kehikkoa. Pyhiä paikkoja suojeltiin 42 hehtaarin alalta ja metsiä ennallistettiin 8000 puun taimella. Sukupolvien välistä ympäristöoppimista edistettiin kouluissa ja yhteisöllisyyttä lisättiin vuosittaisilla biokulttuurisilla festivaaleilla. Suoria ja epäsuoria hyödynsaajia hankkeella oli yli 3700 henkilöä.
Indigenous Information Network (IIN)(Kenia): Matkailu ja biokulttuuriset yhteisöoikeudet
Hankkeen kesto 20 kk,
Siemenpuun tuki 76 407 €
Hanke vahvisti perinnetiedon merkitystä ja jatkuvuutta Masai Maran luonnonsuojelualueen läheisissä maasai-yhteisöissä sekä vahvisti yhteisöjen edellytyksiä hallinnoida yhteisöjen perustamia yhteisösuojelualueita kestävällä tavalla. Hankkeessa voimallistettiin erityisesti naisia saamaan äänensä vahvemmin kuulluksi. Lisäksi hankkeessa analysoitiin luontomatkailuun liittyviä haitallisia sosiaalisia ja kulttuurisia vaikutuksia ja haettiin näihin ratkaisuja. Hankkeen toimintoihin osallistui yli 1600 henkilöä ja epäsuoria hyödynsaajia oli noin 4200.
Järjestö X (Myanmar): Alkuperäiskansajohtoinen metsien ja luonnonvarojen suojelu Myanmarin Xx-jokilaaksossa
Hankkeen kesto 12 kk,
Siemenpuun tuki 44 500 €
Hankkeen tuloksena kahden kylän asukkaat vahvistivat maaoikeuksiensa suojaa ja niihin pohjautuvan toimeentulon perustaa, sekä edellytyksiä reagoida ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin. Kartoitustoiminnan myötä luonnonvarojen kestävän käytön, suojelun ja ennallistamisen edellytykset vahvistuivat. Hankkeen hyödynsaajia olivat kahden kylän 2073 asukasta (joista naisia 986).
Järjestö Y (Myanmar): Myanmarin alkuperäiskansayhteisöjen biokulttuuristen oikeuksien ja kriisinkestävyyden vahvistaminen
Hankkeen kesto 16 kk,
Siemenpuun tuki 43 000 €
Myanmarin keskisillä alueilla elävissä alkuperäiskansayhteisöissä laadittiin biokulttuurisia yhteisösäännöstöjä, jotka vahvistivat yhteisöjen edellytyksiä hallita luonnonvaroja tehokkaasti ja kestävästi. Samalla vahvistettiin myös yhteisöjen kulttuurista perustaa, sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja omaehtoista kehitystä. Lisäksi hankkeessa tuettiin suoraan 40 ympäristöihmisoikeuspuolustajaa antamalla heille koulutusta turvallisen verkkoviestinnän, tiedonhallinnan ja fyysisen turvallisuuden aloilta. Hankkella oli yli 3400 suoraa hyödynsaajaa, joista naisia lähes 1500 ja nuoria reilut 700.
Sengwer Indigenous Peoples Programme (SIPP)(Kenia): Sengwer-alkuperäiskansan biokulttuurisen yhteisöprotokollan toimeenpano metsiensuojelun ja maaoikeuksien puolustamiseksi
Hankkeen kesto 28 kk,
Siemenpuun tuki 36 057 €
Hankkeen tuloksena sengwer-yhteisöjen tietoisuus roolistaan metsien suojelussa ja ennallistamisessa vahvistui. Hanke myös vahvisti rakentavaa yhteistyötä suhteessa Kenian metsäviranomaisiin ja paikallishallintoon. Hankkeessa perustettiin neljä menestyksellistä taimitarhaa, joissa kasvoi yhteensä 61 000 puuntainta. Hanketoimintojen lopulla Kenian metsäviranomaiset ja piirikunnan edustajat lahjoittivat sengwer-yhteisöille Embobutin metsän alueella 3 eekkerin (1,2 ha) alueen taimikasvatusta ja istutusta varten. Hankkeen toimintoihin osallistui 680 henkilöä ja yhteensä 6250 henkilön elinolot ja toimeentulo paranivat hankkeen myötä.
Friends of Lake Turkana (FoLT)(Kenia): Alkuperäiskansojen voimallistaminen biokulttuuristen pöytäkirjojen avulla Loiyangalanin piirikunnassa, Turkanajärven alueella
Hankkeen kesto 26 kk,
Siemenpuun tuki 79 000 €
Hankkeen keskeinen tuotos on Loiyangalanin turkana-, rendille- ja samburu-yhteisöjä koskeva biokulttuurinen protokolla eli yhteisösäännöstö (BCP). Hanke vahvisti paikallisten alkuperäiskansayhteisöjen oikeuksien turvaamista lainsäädännöllistä kehikossa, ja yhteisöt puolustivat oikeuksiaan Kenya Electricity Generating Companyn tuulipuiston maanhankintojen yhteydessä. Hankkeen toimintoihin osallistui yhteensä noin 2200 henkilöä ja hankeyhteisöön kuuluu kaikkiaan lähes 36 000 ihmistä.
Natural Justice (NJ)(Kenia): Kenian Lamun piirikunnan Aweer-alkuperäiskansayhteisön biokulttuuristen oikeuksien edistäminen
Hankkeen kesto 30 kk,
Siemenpuun tuki 80 301 €
Hankkeessa tuettiin metsästäjä-keräilijöinä elävän aweer-alkuperäiskansan toimia biokulttuurisen yhteisösäännöstön laatimisessa sekä vetoomuksen tekemisessä Kenian parlamentille Boni-Lungin metsän muuttamiseksi yhteisömetsäksi ja tunnustamiseksi yhteisösuojelualueena. Hankkeesta hyötyi noin 20 100 aweeria. Natural Justice laati hankkeen aikana myös kansallisen biokulttuurisen vaikuttamistyösuunnitelman.
Lokichar Action Network (LAN)(Kenia): Yhteisöjen perinteisen hallinnan dokumentointi yhteisömaiden, luonnonvarojen ja perinnetiedon suojelemisen välineenä Turkanan piirikunnassa
Hankkeen kesto 20 kk,
Siemenpuun tuki 34 000 €
Hankkeessa tuettiin Lokapelin yhteisömaan rekisteröintiä Turkanan piirikunnan eteläosassa. Viranomaisten tekemän maastokartoituksen myötä yhteisömaan kooksi varmistui 13 634 hehtaaria. Lokapelin yhteisö voi näin paremmin päättää alueensa kohtalosta öljy-yhtiöiden hamutessa maa-alueita. Hanke tavoitti suoraan 4238 eri hyödynsaajaa (1895 naista ja 37 vammaista henkilöä) ja siitä hyötyi kaikki Lokapelin noin 12 000 asukasta.
Lamu Women Alliance (LAWA)(Kenia): Lamun piirikunnan yhteisömaiden suojeluohjelma
Hankkeen kesto 20 kk,
Siemenpuun tuki 35 500 €
Hankkeessa laadittiin naisten oikeuksiin keskittyvä aiemman biokulttuuriprotokollan täydennys: siinä dokumentoitiin naisten kulttuurisiin oikeuksiin ja Lamun luonnonvaroihin pohjautuvat toiminnot sekä kartoitettiin potentiaaliset uhkatekijät. Hankkeen toimintoihin osallistui yhteensä 688 henkilöä, joista 522 naisia ja 22 vammaista. Epäsuoria hyödynsaajia oli lähes 3000 sekä Radio Lamun lähetysten kautta tavoitettiin noin 20 000 ihmistä.
Ogiek Peoples’ Development Program (OPDP)(Kenia): Kenian alkuperäiskansojen biokulttuuristen oikeuksien vahvistaminen yhteisöprotokollien avulla
Hankkeen kesto 24 kk,
Siemenpuun tuki 77 000 €
Hankkeen keskeisiä tuotoksia olivat kolme laadittua biokulttuurista yhteisösäännöstöä (elmolo-yhteisöä koskeva uusi sekä endoroisien ja sengwerien päivitetyt säännöstöt). Niiden avulla vahvistettiin yhteisöjen maaoikeuksia ja elonkirjon suojelua sekä lisättiin keskeisten sidosryhmien ymmärrystä yhteisöjen laillisista oikeuksista ja kulttuurisista ominaispiirteistä. Lisäksi hankkeessa lisättiin metsien suojelua ja ennallistamista sekä tuettiin 12 yhteisömetsänvartijan työtä. Hankkeen toimintoihin osallistui 1019 henkilöä (434 naista ja 21 vammaista) ja hankkeessa tavoitettiin epäsuorasti yli 50 000 ihmistä.
Endorois Indigenous Women Empowerment Network (EIWEN)(Kenia): Kenian alkuperäiskansayhteisöjen voimallistaminen kestävillä mehiläishoidon käytännöillä
Hankkeen kesto 11 kk,
Siemenpuun tuki 48 393 €
Viiden järjestön yhteishankkeessa tuettiin viiden alkuperäiskansayhteisön mehiläishoitoa kouluttamisen, kokemustenvaihdon ja kampanjoinnin avulla. Hankkeen tuloksena:
i) Kenian alkuperäiskansayhteisöjen yhteistyö ja tiedon jakamisen verkoston vahvistuivat, ii) Mehiläistenhoidon innovaatiot ja käytännöt paranivat, iii) Tietoisuus lisääntyi perinnetiedon ja ammattitaidon välittämisen kautta, ja iv) Hyödynsaajat alkoivat muodostaa epävirallisia markkinointi- ja tukiverkostoja. Toimintoihin osallistui 410 henkilöä (164 naista, 60 nuorta ja 33 vammaista henkilöitä), hanke paransi 2 000 ihmisen toimeentulon edellytyksiä ja epäsuorasti hanke hyödytti noin 10 000 henkilöä. Hanke on yhtenä kehitysyhteistyön tulosesimerkkinä ulkoministeriön verkkosivuilla ja Siemenpuu toi Kenian mehiläishoitoa esiin Mehiläispesän henki -julkaisussa ja kampanjassa.

Energiaoikeudenmukaisuus

Human Rights and Environment Development Center (HuRENDEC)(Nepal): Hiilineutraalin voimalan rakentaminen koulutuksen ja tulonlähteiden monipuolistamiseksi Nepalin Kalikotin piirikunnassa
Hankkeen kesto 25 kk,
Siemenpuun tuki 41 000 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hankesuunnitelman tavoitteet ja tulokset jäivät toteutumatta, sillä suunniteltua 20 kW:n aurinkovoimalaa ja sähköverkkoa ei Suvakalikan maalaiskuntaan rakennettu. Siemenpuun myöntämä tuki toimi osarahoituksena Nepalin uusiutuvan energian viraston AEPC:n myöntämälle Maailmanpankin hankerahoitukselle 100 kW:n aurinkovoimalaa ja pienverkkoa varten. Lisäksi hanke lisäsi tietoisuutta uusiutuvasta energiasta sekä kohdeyhteisöissä että laajemmin Kalikotin piirikunnassa mm. paikallisradion kautta. Laajemmassa hankkeessa suoria hyödynsaajakotitalouksia on 365 ja niiden noin 2000 ihmistä; sähköä saavat myös paikalliset pienyritykset ja hallinto- ja koulurakennukset. Välillisesti hanke tukea koko alueen elinkeinojen kehittymistä sekä vähentää puun polttoa ja sitä myöten metsäkatoa.
Järjestö Z (Myanmar): Kansallinen energiavaikuttamistyö sekä yhteisöpohjainen tutkimus ja yhteistyö Irrawaddy-jokilaakson ja Shanin vedenjakaja-alueiden välillä
Hankkeen kesto 24 kk,
Siemenpuun tuki 40 000 €
Koronapandemia ja etenkin helmikuussa 2021 tapahtunut sotilasvallankaappaus vaikeuttivat hanketoimintoja ja järjestö Z joutui luopumaan suunnitellusta jokien ylä- ja alajuoksujen välisestä yhteistyöstä ja julkisesta energiavaikuttamistyöstä. Sen sijaan erään alkuperäiskansan yhteisöissä Shanin osavaltiossa järjestettiin koulutuksia luonnonvarojen kestävän käytöstä ja perusparannettiin kolme yhteisöomisteista mikrovesivoimalaa. Lisäksi hankekoordinaattori osallistui alueen energiaomavaraisuutta koskevan julkaisun kirjoittamiseen. Hankkeessa tavoitettiin yhteensä noin 4000 suoraa hyödynsaajaa (noin puolet naisia), joiden tietoisuus energia- ja luonnonvaraoikeuksista parani, jotka osallistuivat metsiensuojeluun ja uudelleenmetsittämiseen tai jotka hyötyivät puhtaasta uusiutuvasta energiasta. Hankkeessa tehtiin yhteistyötä lähes 100 yhteisöorganisaation, järjestön tai verkoston kanssa.
Centre for Rural Technology, Nepal (CRT/N)(Nepal): Syrjäisen kylän aurinkosähköistys ja luotettavan tiedon keräämiseen perustuvan energiasuunnittelun edistäminen Nepalissa
Hankkeen kesto 20 kk,
Siemenpuun tuki 68 658 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hankkeessa rakennettiin 10 kilowatin aurinkoenergialla toimiva pienverkko vuoristoisella alueella olevaan Saure Bhangtar 3 -kylään Khanikholan maalaiskunnassa. Sähköverkko tarjoaa puhdasta sähköenergiaa kylän 96 kotitaloudelle (595 ihmiselle) parantaen asukkaiden yhteiskunnallista ja taloudellista asemaa. Lisäksi lähialueen 24 taloa hyötyvät kylän sähköistetystä viljamyllystä. Paikallisyhteisöä tuettiin pienyrittäjyydessä, kuten siipikarjan kasvattamisessa. Vaikuttamistyöosuudessa vahvistettiin tietoisuutta uusiutuvasta energiasta kahden yhteisöpohjaisten järjestön, 10 kansalaisjärjestön, paikallishallinnon edustajien ja energiayritysten keskuudessa. Paikallishallinnon osaamista olosuhteisiin sopivien energiasuunnitelmien ja -politiikan teossa vahvistettiin; hankkeen aikana otettiin käyttöön kunnallinen energiasuunnittelutyökalu (Municipal Energy Planning Tool) ja laadittiin Khanikholan viisivuotinen energiasuunnitelma. Katso hankkeesta tehty englanniksi tekstitetty video.
Association Malienne pour l’Appui et la Promotion des Initiatives Locales (AMAPIL)(Mali): Naisten ja heidän perheidensä elinolojen parantaminen nykyaikaisten ja puhtaiden energiapalveluiden avulla Nossombougoun kahdessa kylässä
Hankkeen kesto 8 kk,
Siemenpuun tuki 30 000 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Nossombougoun maalaiskunnan Ouaralan ja Siemonin kylien naisten puutarhaviljelmäalueille asennettiin kaivoihin aurinkosähköä käyttävät uppopumput, rakennettiin kastelujärjestelmät ja koulutettiin laitteistojen huoltohenkilöstöä. Hankkeen suunnittelijoina ja hyödynsaajina olivat puutarhaviljelmiä käyttävät naiset ja heidän perheensä: hanke paransi yhteensä 435 henkilön (joista naisia 221 ja vammaisia 7) elinoloja. Hankkeella helpotettiin viljelytyötä ja lisättiin viljelmien tuottavuutta. Hankkeessa lisättiin myös kyläyhteisöjen tietoja ilmastonmuutoksesta ja kestävistä energiamuodoista: radio-ohjelmilla tavoitettiin yli 20 000 kuulijaa.
Association de Soutien aux Initiatives Communautaires (ASIC)(Mali): Naisten monitoimikeskuksen aurinkosähköistäminen Kolokanissa
Hankkeen kesto 8 kk,
Siemenpuun tuki 43 000 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hankkeessa sähköistettiin 5 kW:n aurinkopaneeleilla Kolokanin kaupungin naisten monitoimikeskuksen rakennukset, asennettiin keskukseen suuri aurinkokuivain maataloustuotteiden kuivatukseen, asennettiin aurinkosähköllä toimiva pumppu keskuksen alueella olevan puutarhaviljelmän kaivoon sekä rakennettiin kastelujärjestelmää. Hyödynsaajina olivat kaikki keskusta käyttävät 17 naisryhmää ja niiden 340 jäsentä. Erityisesti hanke hyödytti 55 ompeluopetukseen ja -toimintaan osallistuvaa naista, 60 maataloustuotteiden jatkojalostusta harjoittavaa sekä 50 puutarhaviljelyä harjoittavia naista. Keskusta tuettiin myös hallinnon ja järjestäytymisen kehittämisessä. Lisäksi hankkeen aikana järjestettiin tilaisuuksia ilmastonmuutoksesta ja koronapandemiasta keskuksen naisille ja kunnan edustajille.
Namsaling Community Development Center (NCDC)(Nepal): Uusiutuvan energian (mikrovesivoima) pienhanke Nepalin Taplejungin piirikunnassa
Hankkeen kesto 6 kk,
Siemenpuun tuki 46 000 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hankkeessa rakennettiin 15 kW:n tehoinen mikrovesivoimala Ghatte Khola –joen varteen Mikwaholan maalaiskunnan 5. kylässä. Voimalalla sähköistettiin 75 kotitaloutta, joissa asuu 412 sherpa- ja limbu etnisiin vähemmistöihin kuuluvaa ihmistä, sekä kaksi koulua ja terveysasema. Sähköistyksellä korvattiin kerosiinin käyttöä valaistuksessa ja polttopuun käyttöä etenkin veden keittämisessä. Hanke lisää myös uusia toimeentulon muotoja: kyläläisiä koulutettiin mikroyrittäjyydessä ja uusia yrityksiä perustettiin kuusi. Voimalan omistaa ja sitä käyttää kyläläisten muodostama sähköistyskomitea (jossa vähintään 50% naisia), ja järjestelmän käyttöä ja huoltamista varten koulutettiin kyläläisten keskuudestaan valitsemat henkilöt. Lue uutisemme kolmesta Nepalin energiahankkeesta.
People, Energy and Environment Development Association (PEEDA)(Nepal): Energian saatavuuden turvaaminen aurinko-tuuli-hybridivoimalalla ja energiasuunnitelulla Nepalin Mustangin piirikunnassa
Hankkeen kesto 12 kk,
Siemenpuun tuki 38 931 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hankkeessa rakennettiin 5 kW:n tehoinen aurinko-tuulihybridivoimala ja piensähköverkko syrjäiseen Kimlingin kylään Lo Manthangin maalaiskunnassa. Sähköstä hyötyy 41 kotitaloutta ja 205 asukasta sekä yhteisö-, koulu- ja hallintorakennukset. Sähköistys parantaa Kimlingin asuinolosuhteita, mahdollistaa mikroyrittäjyyden ja vähentää polttopuun käyttöä kuivalla vuoristoylängöllä. Yhden kilowatin tehoinen tuuliturbiini koottiin muualta hankituista osista paikan päällä, mikä lisäsi paikallista oppimista ja omistajuutta. Sähköistyshankkeen valvonnasta vastasi sekä järjestelmän toiminnasta ja hallinnasta vastaa kylän nuorisokerho, jonka jäsenistä 36 % on naisia. Hankkeeseen kuului myös kunnan uusiutuvan energian suunnitelman laatiminen: hanketoteuttaja fasilitoi suunnitelman tekoa, koulutti virkamiehiä ja osallisti kunnan asukkaat ja yritykset suunnitelman laadintaan. Tuloksena valmistui sekä selvitys kunnan energiatilanteesta sekä suunnitelma kunnan energiahuollon kehittämiseksi vuoteen 2026 saakka. Kuntaan perustettiin 10-henkinen energiakehityskomitea. Energiasuunnitelmasta hyötyy kunnan kaikki 2634 asukasta.
Association Sahel Espoir (ASE)(Mali): Tukea maaseudun väestöryhmien pääsyä modernien energiapalvelujen piiriin Farakalan kunnassa
Hankkeen kesto 26 kk,
Siemenpuun tuki 37 294 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hanke lisäsi sähkön saatavuutta Sikasson alueen Farakalan kunnassa: M´Pédougoun kylässä sähköistettiin koulu, naisten osuuskunnan lukutaitokeskus, terveyskeskus ja opettajien asuntola, sekä Kadiadougoun kylässä koulu. Naisten osuuskunnalle hankittiin aurinkosähköpakastin ja -jääkaappi. Naisten osaamista laitteiden hallinnassa ja huollossa vahvistettiin. Lisäksi kylissä järjestettiin 27 tilaisuutta puhtaan energian tärkeydestä, ilmastonmuutoksesta, elonkirjosta, aavikoitumisesta ja naisten asemasta kestävässä kehityksessä. Yli 1 400 henkilön kestävät elinehdot vahvistuivat (naisia 825, miehiä 680, vammaisia henkilöitä 5). Aurinkosähköjärjestelmien kapasiteetti on yhteensä 12,3 kW.
ONG JIGIYA (JIGIYA)(Mali): Naisten ja nuorten perehdyttäminen uusiutuviin energiamuotoihin Bougounin kunnassa
Hankkeen kesto 12 kk,
Siemenpuun tuki 44 439 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hankkeessa lisättiin Bougounin kuntalaisten tietoa uusiutuvista energioista ja mahdollisuuksista niiden kestävään hyödyntämiseen myös toimeentulon vahvistamisessa. Hanke onnistui vähentämään polttopuun, puuhiilen ja fossiilisten polttoaineiden käyttöä puuta säästävien liesimallien ja aurinkosähkön käytön avulla. Kuntalaisten (etenkin vammaisten henkilöiden) ehdotusten pohjalta muodostettiin kolme tuotanto- ja markkinointiryhmää; yksi aurinkosähkölaitteistojen markkinointiin ja kaksi puuta säästävien liesien rakentamiseen. 294 kotitalouden (1470 henkilön) kestävät elinehdot vahvistuivat hankkeen myötä). Hankkeen toimintoihin osallistui lähes 2400 henkilöä.
Association Malienne pour le Développement, la Protection de l’Environnement et la Lutte Contre la Désertification (AMADE PELCODE)(Mali): Naisryhmien ja haavoittuvien yhteisöjen toimeentulon ja ilmastoresilienssin vahvistaminen Dio-Garen kunnassa
Hankkeen kesto 12 kk,
Siemenpuun tuki 49 949 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hanke vahvisti naisryhmien ja haavoittuvien yhteisöjen toimeentuloa ja ilmastoresilienssiä erityisesti Komi-Komin ja Dio-Garen kylissä. Hankkeessa edistettiin aurinkosähkön hyödyntämistä puutarhaviljelyssä sekä tuotteiden varastoinnissa, jalostuksessa ja kaupassa, ja vahvistettiin naisryhmien kykyjä kehittää puutarhojen sadon ja muiden keräilytuotteiden jalostusta ja markkinointia. Noin 1000 henkilön (200 kotitalouden) kestävät elinehdot vahvistuivat. Asennettujen aurinkosähköjärjestelmän kapasiteetti on 5 kW.
Järjestö Z (Myanmar): Energiaoikeudenmukaisuus Myanmarissa: kansalaisten hallitsemat hajautetut energiaratkaisut Zz:n alueella
Hankkeen kesto 25 kk,
Siemenpuun tuki 33 000 €
Hankkeessa tuettiin yhteisöpohjaista luonnonvara- ja energiasuunnittelua ja yhteisöjen välistä yhteistyötä. Hankkeeseen kuului seitsemän mikrovesivoimalan rakentaminen tai korjaaminen kylien sähköistämiseksi, aurinkovoimalla toimivan vesipumpun asentaminen sekä yhden kyläkoulun sähköistäminen. Uutta tuotantokapasiteettia rakennettiin 50 kW. Lisäksi hankkeen aikana ennallistettiin jokea, suojeltiin metsiä ja tehtiin uudelleenmetsitystä. Hanke vahvisti yli 1500 ihmisen elinoloja ja koulutuksiin osallistui noin 500 henkilöä, joista 300 naisia.
Association de Soutien aux Initiatives Communautaires (ASIC) /Consortium Espoir (Mali): Vaikuttamistyötä uusiutuvan energian ratkaisujen saavutettavuuden lisäämiseksi haavoittuville yhteisöille Koulikoron seudulla
Hankkeen kesto 24 kk,
Siemenpuun tuki 98 736 €
Banamban ja Kolokanin piirien 19 kunnassa edistettiin aurinkoenergian käyttöä yhteisön ja erityisesti sen haavoittuvimpien ryhmien toimeentulon vahvistamiseksi. Osana tätä hankkeessa vahvistettiin paikallisten sähköasentajien osaamista huolto- ja korjauspalvelujen saatavuuden lisäämiseksi. Hankkeessa tuotettiin selvitys kunnallisten kehityssuunnitelmien nykytilanteesta ja mahdollisuuksista kestävän energiamurroksen edistämisessä. Hyödynsaajia oli 11 106, joista 7244 naista, 3862 miestä ja 264 vammaista henkilöä.
Réseau Genre et Energie au Mali (ENERGIA-Mali): Naisten taloudellisen aseman vahvistaminen uusiutuvan energian avulla Kélan kylässä
Hankkeen kesto 31 kk,
Siemenpuun tuki 49 528 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hankkeessa lisättiin sähkön saatavuutta aurinkosähköllä ja energiatehokkaammilla keittoliesillä. Aurinkokuivuri on mahdollistanut naisten puutarhaviljely- ja keräilytuotteiden jalostamisen. Hankkeessa tuettiin myös kunnan demokraattisen hallinnon kehittämistä ja naisten osallistumista päätöksentekoprosesseihin. Aurinkoenergiakapasiteetti lisääntyi 13 kW. Hankkeen hyödynsaajia oli 2049 henkilöä, joista naisia 1620 ja vammaisia 29. Epäsuorasti hanke hyödytti koko Minidianin kuntaa.
ONG Carrefour Développement (CAR.D)(Mali): Uusiutuvan energian edistäminen Banamba ja Kolokanin piirikunnissa
Hankkeen kesto 13 kk,
Siemenpuun tuki 79 000 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hanke edisti kestävän uusiutuvan energian ja aurinkosähkölaitteistojen huoltopalveluiden saatavuutta alueen maaseutukylissä. Lisäksi edistettiin osallistavaa kestävää energiamurrosta tukemalla kunnallisten kehityssuunnitelmien laatimista ja toimeenpanoa. Hankkeessa aurinkosähköistettiin kaksi terveysklinikkaa. Aurinkoenergiakapasiteetti lisääntyi 9,5 kW. Hankkeen suoria hyödynsaajia oli 2997 henkilöä, joista 2857 naisia ja 190 vammaista. Terveysklinikoiden palvelualueen asukkaita on 16 000.
Fédération Nationale des Producteurs de l’Agriculture Biologique et Equitable (FENABE)(Mali): Maaseutuyhteisöjen taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen tukeminen uusiutuvan energian avulla Bougounin alueella
Hankkeen kesto 13 kk,
Siemenpuun tuki 69 711 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hankkeessa parannettiin aurinkosähkön avulla (vesipumput, valaistus jne) kestävää ruoantuotantoa, toimeentulomahdollisuuksia, lasten oppimisympäristöjä ja turvallisuutta Bougounin ja Yanfolilan piirien kylissä. Puutarhaviljelijöitä koulutettiin viljelyn kehittämisessä ja kyliin istutettiin yhteensä 3000 puuta. Aurinkoenergiakapasiteetti lisääntyi 8,75 kW. Vähintään 5 000 henkilön kestävät elinehdot vahvistuivat.
OEuvre Malienne pour le developpement des zones arides (OMADEZA)(Mali): Uuden energian saatavuuden edistäminen naisten ja lasten elinolojen parantamiseksi maaseudulla
Hankkeen kesto 13 kk,
Siemenpuun tuki 70 000 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hankkeessa tuettiin lasten mahdollisuuksia opiskeluun, naisten toimeentulomuotojen vahvistumista sekä parannettiin terveysklinikoiden palveluita aurinkosähköratkaisujen avulla. Aurinkoenergiakapasiteetti lisääntyi 11,9 kW. Hankkeen suoria hyödynsaajia oli 200, joista naisia 140. Lisäksi hankkeesta hyötyivät viiden aurinkosähköistetyn koulun oppilaat ja opettajat, kahden terveysklinikan asiakkaat ja työntekijät, sekä kylien naisyhdistykset. Viidessä kylässä on yhteensä noin 4600 asukasta.
Terre Douce D’Afrique (TDA)(Mali): Naisten ja nuorten sitoutuminen ja kansalaisten osallistuminen kestävän energian saatavuuden parantamiseksi Pimpernan, Gongasson ja Faman kunnissa
Hankkeen kesto 24 kk,
Siemenpuun tuki 66 030 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hanke paransi erityisesti naisten oikeuksia ja energian saatavuutta lisäämällä puhdasta ja uusiutuvaa energiaa hyödyntäviä ratkaisuja sekä vahvistamalla kansalaisosallistumista ja yhteisöjen omistajuutta kunnalliseen energiasuunnitteluun. Naisten osuuskunnat pystyivät kasvattamaan tulojaan. Noin 6100 puuntainta istutettiin 7,5 ha alueelle, aurinkosähkökapasiteetti lisääntyi 5,5 kW. Suoria hyödynsaajia oli noin 3500 henkilöä (570 viljelyosuuskuntien naista, 2824 oppilasta neljässä koulussa, 217 äitiysklinikan asiakasta sekä 10 koulutettua aurinkosähkölaiteistojen huoltomiestä.
Organisation non gouvernementale JIGIYA (ONG JIGIYA)(Mali): Uusiutuvien energianlähteiden käytön edistäminen maaseutuyhteisöissä
Hankkeen kesto 12 kk,
Siemenpuun tuki 53 746 €
Hankkeessa asennettiin julkisten alueiden valaistus kymmeneen kylään ja rakennettiin 15 naisten tuotanto-osuuskunnalle kehittyneemmät liedet osuuskuntien käyttöön. Lisäksi 1150 kotitaloutta otti käyttöön kehittyneemmän puuta säästävän liesimallin. Tuotantoryhmien pienyritystoiminta vakiintui ja niiden jäsenten toimeentulo parani. Aurinkosähkökapasiteetti lisääntyi 120 kW. Hyödynsaajia varovaisen arvion mukaan 10 000, joista naisia 5000, nuoria 3000 ja vammaisia 100.
Association Malienne pour le Développement, la Protection de l’Environnement et la Lutte Contre la Désertification (AMADE PELCODE)(Mali): Aurinkosähköenergiaa julkisten alueiden valaistukseen ja jatkotyö naisryhmien ja toimeentulon vahvistamiseksi Dio Garen maaseutukunnassa
Hankkeen kesto 12 kk,
Siemenpuun tuki 50 000 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Seitsemän kylän julkisten alueiden valaistus lisäsi yhteensä noin 20 000 kuntalaisen turvallisuutta ja mahdollisuuksia (erityisesti naisten toimeentulo ja yhteisöllinen osallistuminen sekä 500 koululaisen opiskelu iltaisin). Naisryhmien puutarhapalstojen kehittämisestä hyötyi suoraan ryhmien 250 jäsentä. Kyläteknikkojen (30 henkilöä) pätevyys ja mahdollisuudet yrittäjyyteen vahvistuivat. 299 henkilön elinehdot vahvistuivat, heistä naisia 274. Aurinkoenergiakapasiteetti lisääntyi 39,3 kW.
Järjestö Z (Myanmar): Energiaoikeudenmukaisuus ja hajautetut energiaratkaisut Zz:n alueella
Hankkeen kesto 15 kk,
Siemenpuun tuki 49 976 €
Puhtaan sähkön ja veden saatavuus lisääntyi kahden aurinkovoimalla toimivan vesipumpun ja kolmen mikrovesivoimalan rakentamisen myötä. Lisäksi metsien ennallistamista tehtiin taimien istutuksin noin 40 hehtaarin alueella.
Maaliskuun 2025 suuren maanjäristyksen vuoksi osa hankebudjetista käytettiin aurinkosähkö-valaisimien toimittamiseen ja yhteisöjen vesihuollon jälleenrakennukseen. Uusiutuvan energian kapasiteetti lisääntyi 75,9 kW. Hyödynsaajia yhteensä: 8 450, joista 4600 naisia, 3850 miehiä ja 100 vammaista ihmistä.
Järjestö X (Myanmar): Uusiutuvan energian edistäminen Xx:n alueella Myanmarissa
Hankkeen kesto 12 kk,
Siemenpuun tuki 55 000 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hankkeessa rakennettiin aurinkosähkö-pienverkko kahteen kylään, joissa on yhteensä 104 kotitaloutta. Kyliin perustettiin uusiutuvan energian komiteat ja joukko kyläläisiä koulutettiin ylläpitämään ja huoltamaan järjestelmiä. Hankkeessa laadittiin myös uusiutuvan energian tiekartta laajemmalle alueelle. Aurinkoenergiakapasiteetti lisääntyi 33,9 kW. Hankkeella oli 917 suoraa hyödynsaajaa (joista 446 aikuista naista), ml. 212 koululaista.
Järjestö Y (Myanmar): Aurinkosähköratkaisuja pakolaisleireille ja haavoittuville alkuperäiskansaperheille Myanmarissa
Hankkeen kesto 11 kk,
Siemenpuun tuki 59 070 € (sisältäen tukea myös EKOenergian ilmastorahastolta)
Hanke edisti Myanmarin alkuperäiskansayhteisöjen itsemääräämisoikeutta ja resilienssiä parantamalla pääsyä puhtaan energian pariin. Kahteen pakolaisleiriin asennettiin 6 kW:n tehoiset aurinkoenergia-piensähköverkot. Lisäksi muihin yhteisöihin toimitettiin yhteensä 360 kpl 30 watin aurinkoenergiavalaisin-laturi-akkuja. Aurinkoenergiakapasiteetti lisääntyi 22,8 kW. Hanke paransi yhteensä 3301 henkilön elinoloja (naisia 1690 ja vammaisia henkilöitä 47).

Feministinen agroekologia

South Asian Dialogues on Ecological Democracy (SADED-Nepal)(Nepal): Tuki Nepalin pienviljelijöiden kestävään toimeentuloon.
Hankkeen kesto 36 kk,
Siemenpuun tuki 60 000 €
Hankkeessa nostettiin esiin maatalouden, ravistsemuksen ja elinkeinojen monimuotoisuuden ja monipuolisuuden tarpeellisuus ja mahdollisuudet erityisesti naisviljelijöiden ja nuorten parissa, jotta maaltamuutto vähenisi. Hankkeessa perustettiin 63 naisviljelijän osuuskunta ja mallipuutarha Mandandeupuriin sekä jaettiin hyötykasvien taimia hankeyhteisöissä. Hankkeeseen osallistui yhteensä 29 paikallistason ryhmää. Yhteisödialogien kokemuksia jaettiin julkaisuissa, joihin kirjoittamiseen osallistettiin erityisesti nuoria. Sosiaalifoorumiprosessin kautta luotiin yhteiskuntapoliittisia sidoksia paikalliselta tasolta aina kansainvälisiin verkostoihin saakka. Hankkeen suoria hyödynsaajia oli yhteensä 2090, joista naisia 682 ja nuoria 487.
Foundation for Community Initiatives (FCI)(Liberia): Maaseudun naisten maatalousoikeuksia edistämässä.
Hankkeen kesto 18 kk,
Siemenpuun tuki 40 500 €
Hankkeessa koulutettiin naisia neljässä Grand Gedehin maakunnan kylässä ilmastonmuutokseen, siihen sopeutumiseen ja ruoantuotantoon liittyen. Haavoittuvimmassa asemassa olevien naisten kanssa toteutettiin pilottina kaksi mallipalstaa, joiden ruoantuotantomallin tarkoituksena on parantaa toimeentuloa ja suojella alueen luonnonvaroja. Kylissä toteutettiin myös maaoikeuksiin keskittyviä yhteisödialogeja naisten maaoikeuksien takaamiseksi. Lisäksi tuotettiin ja jaettiin selkokielistä viestintä- ja koulutusmateriaalia naisten maaoikeuksiin ja vuonna 2018 hyväksyttyyn maalakiin liittyen. Suorina hyödynsaajia olivat toimintoihin osallistuneet 244 henkilöä, joista naisia 235, mutta hanke hyödytti kokonaisia kyläyhteisöjä. Hankkeen tuloksena siihen osallistuneet naiset ovat alkaneet nostaa esiin maaoikeuksiaan yhteisöpäättäjien kanssa sekä keskustella niistä paikallisradiossa ja toreilla. Pidemmän tähtäimen tavoitteena on naisten maaoikeuksien toteutuminen ja ruokasuvereniteetin saavuttaminen toteuttamalla omavaraista ruoantuotantoa mallipalstojen mukaisesti.
Himalayan Grassroots Women’s Natural Resource Management Association (HIMAWANTI)(Nepal): Naisten johtajuus Nepalin ruokaturvassa ja ympäristödemokratiassa. Hankkeen kesto 14 kk,
Siemenpuun tuki 30 000 €
Hankkeessa Etelä-Nepalin Rautahatin piirikunnan alistettujen kastittomien (dalitien) ja maattomien naisryhmille annettiin koulutusta ja toiminnallista tukea kasviviljelyyn, sienten tarhakasvatukseen ja kotieläintalouteen liittyen – sekä ruokasuvereniteetin että tulonmuodostuksen ja yrittäjyyden näkökulmista. Jatkossa naiset kykenevät harjoittamaan monipuolista ruuantuotantoa vuokramailla, pienillä käyttämättömillä yhteisöjen maa-alueilla ja piha-alueilla. Hankkeessa laadittiin myös maattomien ja marginalisoitujen naisten tarpeita ja huolenaiheita huomioiva ohjeistus paikallishallinnolle. Hankkeen toiminnoissa oli yhteensä 2271 osallistujaa, joista naisia yhteensä 1845.
Hankkeen ansiosta:
255 ryhmien jäsentä (n. 70% kaikista jäsenistä) ovat alkaneet harjoittaa luonnonmukaista ja monimuotoista viljelyä (lähinnä puutarhaviljelyä) käytettävissä olevilla maa-alueilla. Lisäksi he kasvattavat sieniä ja kotieläimiä ravinnoksi ja myyntiin.
Ryhmien johtajat eivät enää epäröi asioida paikallisten viranomaisten kanssa ja nostaa esille tarpeitaan ja vaatimuksiaan oikeuksiensa ajamiseksi.
Ryhmien rekisteröinti ja pankkitilien avaaminen on mahdollistanut teknisen ja taloudellisen tuen vastaanottamisen viranomaisten ja muiden viiteryhmien taholta.
Ryhmien yhteistyö ja niiden säästötoiminta on sitonut kotitalouksia vahvemmin yhteistyöhön keskenään ja tuonut taloudellista turvaa myös pandemian kaltaisissa poikkeustilanteissa.
Acción por la Biodiversidad (AcBio)(Latinalainen Amerikka ja Mosambik): Naiset yhteisvaurauden ja ihmisarvoisen elämän puolustajina Globaalissa Etelässä.
Hankkeen kesto 6 kk,
Siemenpuun tuki 26 000 €
Hankkeessa tuotettiin espanjaksi 11 haastatteluun perustuva painettu Biodiversidad-lehden teemanumero, podcasteja ja verkkoartikkeleita naisista yhteisvaurauden ja ihmisarvoisen elämän puolustajina globaalissa etelässä. Kolme haastattelua julkaistiin myös portugaliksi. Haastatellut ovat yksittäisiä naispuolustajia tai naiskollektiiveja 9:stä Latinalaisen Amerikan maasta sekä Mosambikista. Hankkeen avulla haluttiin tehdä näkyviksi yhteisvaurautta puolustavien naisten kokemuksia, haasteita ja ratkaisuesityksiä, sekä saattaa niitä laajemmin yhteiskunnallisille agendoille. Sillä haluttiin edistää ruokasuvereniteettia ja torjua naisten kriminalisointia. Hankkeen hyödynsaajia olivat sen tuottaman tiedon vastaanottajat (pienviljelijät, alkuperäiskansat, kansalaisyhteiskunnat, tutkijat, opettajat, opiskelijat, toimittajat ja viranomaiset): hankkeen loppuessa 27 023 henkilöä oli lukenut hankkeen materiaaleja verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa oltiin tavoitettu 313 389 ihmistä.
União Provincial de Camponeses de Nampula (UPC-NPL)(Mosambik): Mecuburin piirikunnan paikallisyhteisöjen voimaannuttaminen luonnonvarojen hallinnassa, agroekologisessa viljelyssä ja ilmastoresilienssissä
Hankkeen kesto 11 kk,
Siemenpuun tuki 50 751 €
Hankkeen tuloksena paikallisyhteisöjen tietoisuus oikeuksistaan maahan ja luonnonvaroihin vahvistui, paikallisyhteisöjen ja -yhdistysten valmiudet luonnonvarojen hallintaa koskevassa päätöksenteossa paranivat, yhteisöjen ymmärrys Mecuburin suojelualueen tärkeydestä vahvistui, sekä ympäristön tila koheni metsien ennallistamisen ja agroekologisten viljelymenetelmien soveltamisen avulla. Seitsemän kylän kehityssuunnitelmat vahvistivat kylien, yhteensä 15 174 henkilön kestäviä elinehtoja. Agroekologisen viljelyn piiriin saatiin 31 ha. Hanke on yhtenä kehitysyhteistyön tulosesimerkkinä ulkoministeriön verkkosivuilla.
União Provincial dos Camponeses da Zambézia (UPC-Z)(Mosambik): Pienviljelijöiden yhteisölähtöisen ja ilmastonmuutokseen sopeutuvaisen toimeentulon kehittäminen Zambéziassa
Hankkeen kesto 11 kk,
Siemenpuun tuki 32 290 €
Hankkeessa edistettiin elannon tuovaa ja gendersensitiivistä perhekohtaisen peltometsäviljelyn mallia, ennallistettiin haavoittuvimpia ja heikentyneitä ekosysteemejä (mangrovet, metsät), yhteisötasolla laadittiin gendersensitiiviset luonnonvarojen hallintasuunnitelmat, sekä lievennettiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia omaksumalla luontoa kunnioittavia ja suojelevia kulttuurisia ja käyttäytymismalleja. Hankkeen suoria hyödynsaajia olivat neljän paikallisyhteisön koulutuksiin ja tapaamisiin osallistuneet 966 henkilöä (joista 653 naisia ja 96 vammaisia). Neljän kylän kehityssuunnitelmat vahvistivat yhteensä 34 438 henkilön kestäviä elinehtoja. Hanke on yhtenä kehitysyhteistyön tulosesimerkkinä ulkoministeriön verkkosivuilla.
União Provincial de Camponeses de Niassa (UPCN)(Mosambik): Agroekologisen peltometsäviljelyn ja luonnonvaroista huolehtimisen edistäminen Niassassa
Hankkeen kesto 22 kk,
Siemenpuun tuki 52 000 €
Hankkeessa opastettiin pienviljelijäyhdistyksiä agroekologisissa viljelymenetelmissä, koulutettiin paikallisia luonnonvarojen hallintokomiteoita lainsäädännöstä ja tuettiin niiden järjestäytymistä, perustettiin paikallisyhteisöihin metsäpalstoja, opastettiin puuta säästävien liesien rakentamisessa ja järjestettiin piirikuntien luonnonvarojen hallinnon foorumit. Koulutuksiin ja tapaamisiin osallistuneiden kuuden paikallisyhteisön luonnonvarojen hallintokomiteoiden jäsenet sekä neljän paikallisyhteisön pienviljelijäyhdistyksen jäsenten (216 henkilöä, joista naisia 101, vammaisia henkilöitä 34 ja nuoria 73) ja heidän perheenjäsentensä (yhteensä 1060 henkilöä) kestävät elinehdot vahvistuivat. Hanke on yhtenä kehitysyhteistyön tulosesimerkkinä ulkoministeriön verkkosivuilla.
Associação Acção Académica para o Desenvolvimento das Comunidades Rurais (ADECRU)(Mosambik): Agroekologisen ruoantuotannon edistäminen Sofalassa
Hankkeen kesto 20 kk,
Siemenpuun tuki 104 540 €
Hankkeen tuloksina i) pienviljelijäryhmien naiset ja heidän perheensä omaksuivat ympäristöä vähemmän kuormittavia maatalouskäytäntöjä, ii) viljelmien elonkirjoa parannettiin monilajisuuden ja maatiaissiementen avulla ja iii) perheet tuottivat täydentäviä tuotteita ruokavalioonsa eläinten kasvatuksen ja agroekologisten viljelymenetelmien avulla. 8 ha palstoja siirtyi agroekologiseen tuotantoon. Hankkeen hyödynsaajia olivat 90 naisviljelijäryhmien jäsentä perheineen (yhteensä 450 henkilöä) kolmessa paikallisyhteisössä.
Livaningo – Associação para a Preservação e Defesa do Meio Ambiente (Mosambik): Maaseudun naisten järjestäytyminen ja agroekologisten käytäntöjen syventäminen Gazassa
Hankkeen kesto 28 kk,
Siemenpuun tuki 129 492 €
Hankkeen välittöminä tuloksina i) naispienviljelijät Gazassa, Chibuton piirikunnassa lisäsivät tuotantoaan ja sen tuottavuutta omaksumalla kestäviä agroekologisia tuotantomenetelmiä, ii) naispienviljelijät vaikuttivat maatalouspolitiikkaan, kuten maalain uudistamisprosessiin ja iii) maaseudun naisten järjestäytymiskapasiteetti voimistui FOMMURin institutionaalisen vahvistumisen myötä. 2 ha yhteisviljelypalstoja siirtyi agroekologiseen viljelyyn. Suoria hyödynsaajia oli 3 042 henkilöä, joista 1775 naisia, 77 nuoria ja 13 vammaisia henkilöitä.
Justiça Ambiental (JA)(Mosambik): Agroekologia ratkaisuna ilmastokriisiin Zambéziassa
Hankkeen kesto 33 kk,
Siemenpuun tuki 180 000 €
Hankkeen välittöminä tuloksina: i) entistä useammat pienviljelijät soveltavat agroekologian periaatteita ja ovat vakuuttuneita niiden hyödyistä, ii) perustietämys ilmastokestävän rakentamisen tekniikoista on kehittynyt, iii) paikallisyhteisöt ovat entistä tietoisempia oikeuksistaan sekä järjestäytyneempiä ja vahvempia kamppailuissaan maidensa ja luonnonvarojensa anastamista vastaan, iv) tuotettava ruoka on monipuolisempaa ja ravitsevampaa, ja sitä hyödynnetään paremmin ja vi) hyödynsaajayhteisöissä ymmärretään paremmin ilmaston, ympäristön ja ihmisoikeuksien väliset yhteydet. Agroekologiseen viljelyyn siirtyi 2 mallipalstaa ja aurinkoenergiakapasiteetti lisääntyi 6,4 kW. Hyödynsaajia yhteensä 2 590 henkilöä.
União Provincial dos Camponeses da Zambézia (UPC-Z)(Mosambik): Paikallisyhteisöjen ilmastoresilienssin vahvistaminen elonkirjoa suojelemalla Nampulassa, Niassassa ja Zambéziassa
Hankkeen kesto 10 kk,
Siemenpuun tuki 40 556 €
Hanke vahvisti kolmen provinssitason pienviljelijäliiton kykyä tukea jäsenyhdistyksiään ilmastoresilientissä, elonkirjoa edistävässä ja monipuolisessa ruoantuotannossa. Siinä perustettiin agroekologisia peltometsä- ja vihannesviljelmiä, opastettiin pienimuotoisessa tuotantoeläinten hoidossa ja mehiläistarhauksessa, kiritettiin viranomaisia toimeenpanemaan luonnonvaroja koskevaa lainsäädäntöä sekä opittiin hyvistä käytännöistä ja innovaatioista. Hyödynsaajia oli yhteensä 2115 henkilöä (toimintoihin osallistuneet perheineen). Hanke on yhtenä kehitysyhteistyön tulosesimerkkinä ulkoministeriön verkkosivuilla.

Yhteisömetsät

Jaringan Kerja Penyelamat Hutan Riau (Jikalahari)(Indonesia): Kokonaisvaltainen metsiensuojelu Kamparilla ja Kerumutanissa lakien toimeenpanon, vaikuttamisen ja yhteisöpohjaisen hallinnan avulla.
Hankkeen kesto 39 kk,
Siemenpuun tuki 175 000 €
Hankkeessa edistettiin metsä- ja maankäyttölakien toimeenpanoa Riaun maakunnassa keräämällä ja julkaisemalla todistusaineistoa turve- ja metsäpalotapauksista, laittomista hakkuista ja maankäyttörikkomuksista, seuraamalla oikeudenkäyntejä, kampanjoimalla sekä kouluttamalla juridisia tarkkailijoita. Lisäksi hankkeessa kampanjoitiin kylä-, provinssi- ja kansallisella tasolla yhteisöpohjaisen metsänhallinnan puolesta, vahvistettiin kylätasolla yhteisöpohjaisen metsänsuojelun ja kestävän käytön valmiuksia ja tehtiin lupahakemuksia, monipuolistettiin suoturvemaiden kannalta kestäviä toimeentulomahdollisuuksia, vahvistettiin naisten asemaa yhteisöpohjaisessa metsänhallinnassa ja ennallistettiin turvemaita. Hankkeen tuotoksia olivat selvitykset sellu- ja palmuöljy-yhtiöiden metsä- ja maankäyttörikkomuksista ja viestintä niistä, 14 monitoroitua korruptio-oikeudenkäyntiä ja yhteenvedot oikeusprosesseista, 11 uutta koulutettua oikeudenkäyntien seurantatiimiläistä, kokonaisvaltainen suojelumalli Kerumutania varten, koulutukset yhteisöpohjaisesta metsänhallinnasta ja toimeentulokeinojen kehittämisestä (395 osallistujaa), yksi ennallistettu metsämaa, 2 myönnettyä yhteisömetsälupaa yhteensä 9330 hehtaarille, naisten yrittäjäryhmä, sekä 5 padottua turvemaiden kuivatuskanavaa. Hankkeesta hyötyivät suoraan 395 koulutuksiin osallistunutta kyläläistä ja epäsuorasti Kamparin ja Kerumutanin alueen 11 kylän 23 000 asukasta. Lue uutisemme hankkeesta.
Conselho Nacional das Populações Extrativistas (CNS)(Brasilia): CNS:n vaikuttamistyö yhteishallinta-alueiden puolustamiseksi ja luomiseksi Brasilian Amazoniassa.
Hankkeen kesto 31 kk,
Siemenpuun tuki 62 988 €
Hankkeen avulla vahvistettiin Brasilian Amazonian perinteisen keräilijäväestön kapasiteettia puolustaa olemassa olevia keräilijäsuojelualueita maan hallituksen suojelualueisiin kohdistuvan vihamielisen politiikan tuomia uhkia vastaan. Hankkeessa vahvistettiin erityisesti keräilijäväestön sisäistä järjestäytymistä sekä vaikuttamistyötä eri tasoilla. Vuonna 2019 järjestettiin keräilijäliikkeen alueelliset kokoukset kaikissa Amazônia Legal -alueen yhdeksässä osavaltiossa, jonka jälkeen pidettiin CNS yleiskokous ja hyväksyttiin sääntöuudistus. Kansallisen tason vaikuttamistyön kulminaationa CNS:n yleiskokouksen edustajat osallistuivat Brasilian parlamentin ympäristövaliokunnan kuulemiseen. Hankkeen toimintoihin osallistui 730 keräilijäyhteisöjen jäsentä, mutta epäsuorasti hanke hyödytti noin 1,5 miljoonaa yhteishallinta-alueiden asukasta. Lue uutisemme hankkeesta.
Sustainable Development Institute (SDI)(Liberia): Barconnie-Harmonvillen yhteisömetsän mahdollistavassa hallinnassa voimaannuttaminen. Hankkeen kesto 15 kk,
Siemenpuun tuki 62 247 €
Barconnie-Harmonvillen yhteisömetsäalueen haasteita ovat olleet pienmetsätuotteiden kestämätön korjuu, samoin kuin metsäkatoa kiihdyttävät laittomat puunkaatajat ja hiilenpolttajat. Hanke vahvisti 123 hehtaarin Barconnie-Harmonvillen yhteisömetsän suojelua tukemalla suojelukäytäntöjä ja kehittämällä paikallisyhteisön vaihtoehtoisia toimeentulokeinoja, kuten kestävää kalastusta. Työpajoilla vahvistettiin naisten roolia ja osallistumista metsien suojeluun, lisättiin tietoisuutta metsien suojelusta ja laadittiin yhteisömetsän suojelusäännöt. Yhteensä 292 (144 naista, 148 miestä) suoraa hyödynsaajaa osallistui hankkeen tapaamisiin ja koulutuksiin. Epäsuoria hyödynsaajia ovat alueen 16 500 asukasta sekä Sinoen maakunnan Tarsue-yhteisön 3 256 asukasta, jotka saivat jatkotukea metsiensä seurantaan.
Social Entrepreneurs for Sustainable Development (SESDev)(Liberia): Kestävien käytäntöjen vahvistaminen yhteisömetsien hallinnassa Liberiassa.
Hankkeen kesto 16 kk,
Siemenpuun tuki 79 000 €
Hankkeessa arvioitiin kahden yhteisömetsäalueen hallinnan käytäntöjä suhteessa edellytettyihin standardeihin, kartoitettiin alueiden luonnonvarat ja laadittiin niiden pohjalta metsänhoitosuunnitelmat, identifioitiin kestäviä tulonhankintavaihtoehtoja sekä koulutettiin yhteisöjen metsänhallintaelimiä. Hankkeen tuotoksina kahdelle metsäyhteisölle syntyivät selvitysraportit luonnonvaroista ja niiden hallinnasta, yhteisömetsänhoitosuunnitelmat, listat identifioiduista tulonhankintamahdollisuuksista ja koulutukset hyvästä metsänhallinnasta. Hankkeen tuloksena paikallisyhteisöjen odotettiin parantavan metsiensä hallinnan kestävyyttä siten, että metsiä suojellaan tuloksekkaammin, luonnonvarojen hallinta on laadukkaampaa ja yhteisöt saavat samalla paremman toimeentulon. Suoria hyödynsaajia olivat toimintoihin osallistuneet yli 150 henkilöä (joista naisia 60). Epäsuoria hyödynsaajia ovat kaikki Salayea-yhteisön asukkaat (20 kylää) Lofan läänissä ja Gba-yhteisön asukkaat (12 kylää) Nimban läänissä, yhteensä 65 000 ihmistä. Yhteisöt hallinnoivat yhteensä 19 209 hehtaaria metsää.
Justiça Ambiental (JA)(Mosambik): Yhteisöjen oikeuksia, luonnonmetsiämme ja yhteisvaurauttamme puolustamassa.
Hankkeen kesto 10 kk,
Siemenpuun tuki 38 139 €
Mabussa sijaitsee eteläisen Afrikan suurin (7880 ha) jäljellä oleva keskikorkean paikan sademetsä. Asukkaiden toimeentulo on riippuvainen metsästä ja 8 paikallista yhdistystä ovat hakeneet virallista yhteisöpohjaisen suojelun hallintalupaa alueelle. Muzossa puolestaan on Mosambikin ensimmäinen yhteisöpohjainen metsänhallintalupa-alue, joka kattaa 33000 hehtaaria. Hankkeessa järjestettiin kokemustenvaihtoja yhteisöpohjaisesta metsänhallinnasta sekä oikeuksien puolustamisesta puuviljelmähankkeiden puristuksessa, annettiin koulutuksia lainsäädännöstä, elonkirjosta ja pienrahoituksesta, sekä tuettiin hankeyhteisöjä metsänhallintalupa-asioissa ja oikeusrikkomuksissa. Hankkeen ansiosta 210 paikallisyhteisöjen jäsenen (84 naisen ja 126 miehen) tietoisuus ja osaaminen yhteisöpohjaisen metsänhallinnan kysymyksissä kasvoi. Epäsuoria hyödynsaajia olivat Mount Mabun ja Muzon metsistä riippuvaisten paikallisyhteisöjen 135 880 asukasta.
Jaringan Kerja Penyelamat Hutan Riau (Jikalahari)(Indonesia): Yhteisömetsiin perustuvan kestävän toimeentulon vahvistaminen sekä järjestöjen työn tulosten dokumentointi.
Hankkeen kesto 31 kk,
Siemenpuun tuki 75 000 €
Hankkeessa tuotettiin tapauskertomuksista koostuva raportti Siemenpuun Indonesiaan suunnatun tuen tuloksista vuosilta 2002-2021, koulutettiin 18 fasilitaattoria yhteisömetsäluvan omaavien paikallisyhteisöjen tueksi, laadittiin selvitys turve- ja mineraalimaille soveltuvista, kaupallisesti hyödynnettävistä viljelykasveista ja toimeentulokeinoista, sekä seurattiin yhtä metsäalan korruptio-oikeudenkäyntiä Riaussa. Siemenpuun tuella saavutettujen tulosten jakamisen odotetaan kannustavan kansalaisyhteiskuntaa metsien, turvemaiden, rannikoiden ja meren suojeluun. Metsäyhteisöjen toimeentulon vahvistaminen puolestaan edesauttaa yhteisöjen hyvinvointia ja mahdollistaa kestävän metsänhoidon. Lue uutisemme ja lataa englanninkielinen raportti!
Sustainable Development Institute (SDI)(Liberia): Paikallisyhteisöjen metsänhallinnan vahvistaminen Liberiassa
Hankkeen kesto 32 kk,
Siemenpuun tuki 264 128 €
Hankkeessa parannettiin neljän yhteisömetsäalueen hyvää hallintoa, päätöksenteon toimivuutta ja jäsenten tietoisuutta oikeuksistaan. Samalla puututtiin hakkuuyhtiöiden laittomuuksiin mm. radio-ohjelmien avulla, mikä sai viranomaiset perumaan yritysten toimilupia, tekemään tarkastuksia ja pidätyksiä sekä maksamaan maavuokria metsähakkuiden läheisyydessä sijaitseville yhteisöille. Hankkeen toimintoja toteutettiin yhteensä 98 392 hehtaarin alueella ja hyödynsaajia yhteisömetsissä oli yhteensä 19 877 henkilöä.
Social Entrepreneurs for Sustainable Development (SESDev)(Liberia): Gban ja Salayean yhteisömetsien kestävän hallinnan vahvistaminen Liberiassa
Hankkeen kesto 38 kk,
Siemenpuun tuki 344 300 €
Hankkeen myötä metsäyhteisöt i) vahvistivat hallintokäytäntöjään metsäresurssiensa kartoittamisessa, seurannassa ja arvioinnissa, ii) kehittivät metsävarojen hallintaa hallintokomiteoiden perustamisen ja niiden kapasiteetin vahvistamisen myötä, sekä iii) omaksuivat kestäviä toimeentulokeinoja, kuten peltometsäviljely ja naisryhmien maatalousyritteliäisyys. Hyödynsaajia olivat Gban ja Salayean yhteisömetsäalueiden 65 164 asukasta (joista 37 248 naista). Hanke on yhtenä kehitysyhteistyön tulosesimerkkinä ulkoministeriön verkkosivuilla. Myös Siemenpuu julkaisi hankkeesta youtube-videon ja alunperin liberialaisessa lehdessä julkaistun artikkelin.

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme ja saat meiltä uutisemme 6 kertaa vuodessa sähköpostiisi. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

    Tilaan uutiskirjeen ja hyväksyn tietojeni käsittelyn kuten tietosuojaselosteessa kuvattu.