Mehiläiset ja muut pölyttäjät ovat elintärkeitä toimijoita elonkirjon ja ihmisten ruokaturvan kannalta. Tämän vuoksi tieteilijät ja taiteilijat käärivät hihansa herättääkseen empatiaa niitä kohtaan, tarjoten myös käytännön ratkaisuja.
Lapsena ja vielä lukioikäisenä kuvittaja, sarjakuvantekijä ja animaattori Janne Toriseva pelkäsi ampiaisia ja tappoi ne surutta. Todistettuaan, kun Toriseva nuorena tappoi ampiaisen kahden Raid-purkin voimin, ystävä Jani Ruotsalainen totesi, että Torisevan tulisi tehdä suhtautumiselleen ampiaisiin jotakin.
Niin hän tekikin. Täyskäännöksen suhtautumisessaan hyönteisiin tehnyt Toriseva on toteuttamassa Pölyttäjien kirjo -hanketta, jonka tehtävänä on lisätä tietoa ja empatiaa pölyttäjiä kohtaan tieteen ja taiteen keinoin. Hankkeen vastuullinen johtaja on ympäristöekologian dosentti Mia Rönkä Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä.
Janne Toriseva vastaa monitaiteellisen sekä tieteen ja taiteen välisen projektin visualisoinnista. Tietotekstin ja sanataiteen tuottamisesta vastaa Mia Rönkä, joka on tutkijan, tiedetoimittajan ja tietokirjailijan lisäksi runoilija. Lisäksi Jani Ruotsalainen koodaa kokonaisuuteen kuuluvan videopelin.
Koneen Säätiön rahoittaman kaksivuotisen Pölyttäjien kirjo -hankkeen tuottamat tulokset, kuten kuvitettu tietokirja, kosketusnäytöllä toimivat videopeli sekä muu materiaali julkaistaan Luonnontieteellisen museon näyttelyssä vuonna 2026. Kokonaisuus tuotetaan monimediaisesti, eli erityyppiset materiaalit tukevat ja täydentävät toisiaan.
”Käytännössä herätämme empatiaa pölyttäjiä kohtaan, esimerkiksi kertomalla kirjassamme, miten ne kokevat maailman. Kerromme myös niiden kognitiosta sekä viestinnästä. Tarkoitus ei ole inhimillistää pölyttäjiä vaan tarjota ihmisille eväitä sen pohtimiseen, millaista niiden elämä on”, Rönkä kertoo.
Toriseva kokee, että empatian lisäämisessä pölyttäjiä kohtaan on omat taiteelliset haasteensa. Pörröisen pienen nisäkkään piirtäminen – joka periaatteessa voi olla myös pölyttäjä – herättää ihmisissä luontaista empatiaa, toisin kuin vaikka lähikuva ampiaisesta.
”Haasteet eivät rajoitu vain kuvan tekemiseen, vaan myös yhteistyöhön, että kuinka me saamme ajatuksen kääntymään, että ihminen kokisi empatiaa vaikka ampiaista kohtaan”, Toriseva pohtii.
Pölyttäjien ulkonäöissä on paljon eroja. Kimalainen on Torisevan mukaan hieman ampiaista sympaattisemman näköinen otus. Visuaalisuuden lisäksi haasteensa tuo ihmisten omat kokemukset. Ampiainen käyttäytyy ihmistä kohtaan eri tavalla kuin kimalainen, jonka vuoksi monilla saattaa olla huonoja kokemuksia ja jopa pelkoa niitä kohtaan.
Kuvittajana Toriseva kokee kuitenkin, että hän pystyy työllään lisäämään tietoa pölyttäjien hyödyllisistä vaikutuksista. Merkityksen ja tärkeyden ymmärtämisen hän uskoo lisäävän empatiaa pölyttäjiä kohtaan.
”Kun pystyy asettumaan toisen rooliin ja näkemään asioita heidän näkökulmastaan, lukijalla on mahdollisuus päästä pois ihmisen näkökulmasta”, Toriseva toteaa.
Mehiläiset kertovat ympäristön hyvinvoinnista
Mehiläiset toimivat jatkuvassa vuorovaikutuksessa ilman, maaperän, vesistön sekä kasvien kanssa, jonka vuoksi mehiläisten hyvinvointi kertoo myös ympäristön hyvinvoinnista. Tutkimukset ovat osoittaneet, että ympäristösaasteet, kuten raskasmetallit, tuholaismyrkyt ja radioaktiiviset materiaalit kerääntyvät mehiläisten tuottamiin aineisiin, esimerkiksi hunajaan ja kittivahaan.
Mehiläiset ovatkin niin tehokkaita kuljettamaan materiaaleja pesiinsä, että niitä on käytetty tutkimaan ympäristön saastumista laajemminkin. Vuonna 2024 tehdyssä kaikkien EU-maiden laajuisessa Insignia Bee -tutkimuksessa tarhamehiläispesistä kerättiin näytteitä, joista kartoitettiin ympäristösaasteiden määrää, kuten ilmansaasteita, mikromuovia, torjunta-aineita ja raskasmetalleja.
Puolessa maista löytyi jopa jäämiä hyönteismyrkkynä käytetystä DDT:stä, joka kiellettiin yli 50 vuotta sitten. Myrkkyä ei löydetty Suomen näytteistä, jotka olivat keskimäärin puhtaampia kuin muissa maissa. Tämän epäiltiin johtuvat Suomen lyhyestä kasvukaudesta, mikä vähentää torjunta-aineiden tarvetta.
Samankaltaisia tutkimuksia on tehty ympäri maailmaa. Tutkijoiden mukaan mehiläiset ovatkin korvaamattomia ympäristön monitoroinnissa. Ne ovat korvaamattomia myös ihmiskunnan ruokaturvan kannalta.
Yksipuolista ruokaa ilman pölyttäjiä
Tämänhetkisten arvioiden mukaan pallollamme on ihmisiä 9–10 miljardia vuoteen 2050 mennessä. Tämä lisää ruoantuotannon tarvetta, joka on uhattuna esimerkiksi ilmastonmuutoksen tuomien haittavaikutusten vuoksi.
Ilmastonmuutoksen lisäksi ruokaturvaan vaikuttaa pölyttäjäkato. Se on huomattavan suuri riski ihmiskunnan ruokaturvalle, sillä maailmanlaajuisesti 75 prosenttia viljelykasveista tarvitsee ainakin osittain hyönteispölytystä. Alueellisesti sukupuutto uhkaa yli 40 prosenttia pölyttyjähyönteisistä.
Mehiläisten, kimalaisten ja ampiaisten lisäksi pölyttäjiin kuuluvat muun muassa linnut, lepakot, perhoset, kärpäset, koppakuoriaiset, hyttyset ja piennisäkkäät. Pölyttäjänä voi joissain tapauksissa toimia suurempi nisäkäskin, kuten karhu tai ihminen.
Villipölyttäjät, etenkin mehiläiset, ovat kriittisiä ekosysteemien ylläpitämisessä sekä maatalouden tuottavuuden kannalta. Pölytys lisää sadon runsautta ja tehostaa hedelmien ravinnepitoisuutta. Pölyttäjien välittämät sadot koostavat suunnilleen 40 prosenttia ihmiskunnan globaalista ravinteidensaannista.
Tämä on tärkeää, sillä erilaiset ravinnepuutokset koskettavat 2 miljardia eri sosioekonomistaustaista ihmistä, eri puolilla maailmaa. Ne muodostavat merkittävän globaalin terveysriskin, johtuen ravinteilla ehkäistävien tautien lisääntymisestä.
Pölyttäjät ovat tärkeitä myös maatalouden ulkopuolella. Ne vaikuttavat lääke- ja kuitutuotantoon ja ovat kulttuurillisesti merkittäviä. Jopa 90 prosenttia kukkivista kasveista on riippuvaisia hyönteispölyttäjistä. Siemeniä tuottavat kukkivat kasvit ovat kriittisiä elämälle maapallolla, sillä ne tarjoavat suuren osan ravinteista ja resursseista muulle elämälle, kuten linnuille ja muille villieläimille.
Ympäristön tila heijastuu pölyttäjien hyvinvointiin
Pölyttäjäkatoa tavataan kaikkialla maailmassa. Sitä aiheuttavat elinympäristöjen tuho, tuholaismyrkyt, loistartunnat ja geneettisen monimuotoisuuden häviäminen. Elinympäristöjen tuhoutumisen taustalla ovat kaupungistumisen ja teollistumisen lisäksi luonnonmetsien kato ja maatalouden laajentuminen. Ne kaikki tuhoavat pesimäpaikkoja ja luonnon monimuotoisuutta sekä saastuttavat ympäristöä.
Suomessakin pölyttäjäkato on muodostunut maanviljelijöille merkittäväksi ongelmaksi. Niittymaiden ja pellonlaitojen kadottua maatalouskäytäntöjen vuoksi villipölyttäjäkannat ovat pienentyneet. Tämän vuoksi monien viljeltävien kasvien, kuten rapsin, mustaherukan ja kuminan satomäärät ovat pienentyneet.
Mehiläiset ovat yleispölyttäjiä, mutta nekään eivät kaikkeen pysty. Tietyt kasvit tarvitsevat erilaisia pölytyskeinoja. Esimerkiksi kimalaiset pölyttävät kasveja niin sanotulla ”pörinäpölytyksellä”, joka vapauttaa siitepölyä tehokkaasti kukista. Tämä on keskeistä muun muassa mustikalle, karpalolle, kiiville, chilille, munakoisolle ja tomaatille.
Korvatakseen pölyttäjäkatoa suomalaiset maanviljelijät ovat enenevissä määrin asettaneet luottamuksensa pölytyspalveluihin, jossa mehiläispesiä tuodaan pölyttämään viljelyksiä. Tällä hetkellä suomalaisten mehiläispesien määrä ei riitä edes luomutilojen pölytystarpeisiin.
Osa viljelijöistä on turvautunut jopa ulkomailta tuotuihin kimalaisiin. Käytännöllä on omat riskinsä, sillä vierasperäiset kimalaiset voivat levittää sairauksia paikallisiin pölyttäjiin, pahentaen tilannetta entisestään. Tällaisia tapauksia on todettu Etelä-Amerikassa, jossa tuontikimalaiset ovat vaarantaneet kotoperäisiä lajeja.
Suurin pölyttäjäkadon aiheuttaja on kuitenkin ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos. Lämpötilan noustessa vuodenaikojen syklit häiriintyvät, joka puolestaan vaikuttaa pölyttäjiin tuhoisasti. Vuonna 2015 julkaistun tutkimuksen mukaan monet eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset kimalaislajit eivät kykene muuttamaan lämpenevästä etelästä pohjoisemmaksi ja menettävät jopa eteläisiä levinneisyysrajojaan.
Epätasapaino kasvien kukinta-ajan ja pölyttäjien esiintymisessä sekoittaa elintärkeän vuorovaikutussuhteen, jota kasvien lisääntyminen vaatii.
Vuonna 2017 julkaistun saksalaistutkimuksen mukaan lentävien hyönteisten määrä oli laskenut yli 75 prosenttia. Tutkimuksessa mitattiin lentävien hyönteisten massaa useilla suojelualueilla. Samankaltaisia tuloksia on saatu muuallakin.
Mehiläiskadon huolestuttavin ilmentymä on mehiläisten joukkokuolemat (Colony Collapse Disorder), jossa kokonaiset mehiläisyhdyskunnat katoavat mysteerisesti. Tuholaismyrkyistä etenkin neonikotinoidien epäillään vaikuttavan mehiläisten käyttäytymiseen ja sitä kautta koko yhdyskunnan toimintakykyyn.
Torjunta-aineiden yhteisvaikutuksia ei tunneta
Yksi mehiläiskadon suurimpia syitä on tehomaatalous ja siinä käytettävät kemikaalit ja tuholaismyrkyt. Euroopan unioni tunnusti neonikotinoidien vaarat kieltämällä niiden käytön vuonna 2018, lukuun ottamatta pieniä, suljettuja kasvihuoneita. Jopa neonikotinoidijäämiä sisältävien elintarvikkeiden tuonti EU-alueelle on kielletty.
Käyttö- ja tuontikielto ei kuitenkaan estä EU-maita valmistamasta mehiläisiä tappavia aineita. Tuholaismyrkkyjä viedään Euroopasta lähes jokaiseen maailmankolkkaan.
Mia Röngän mukaan tietämyksessämme on edelleen aukkoja. Kasvinsuojeluaineiden vaikutuksia on tutkittu etenkin tarhattavilla mehiläisillä ja kimalaisilla, mutta vaikutukset luonnonvaraisiin pölyttäjiin tunnetaan huonommin.
Lisätutkimusta tarvitaan. Eri torjunta-aineiden yhteisvaikutuksia ei ole tutkittu tarpeeksi. Torjunta-aineet sisältävät aktiivisen ainesosan, eli varsinaisen myrkyn, jonka lisäksi niissä on erilaisia pinta-aktiivisia aineita, joilla on havaittu olevan erillisiä haittavaikutuksia.
Vaikutuksia on selvitetty etenkin teollistuneissa maissa. Globaaliin etelään kohdistuvaa tutkimusta on tehty vähemmän, vaikka aineiden käyttö on kasvanut erittäin voimakkaasti ja lisääntyy edelleen, etenkin Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.
Torjunta-aineita käytetään tietoisesti, vaikka niiden kaikkia vaikutuksia ei ole tutkittu. Kemikalisaation myötä luontoon on joutunut arvion mukaan 100 000 eri kemiallista ainetta, minkä lisäksi yhdisteitä syntyy eri teollisuuden prosessien yhteydessä sekä fossiilisia polttoaineita poltettaessa.
Rönkä korostaa, että pölyttäjistä on ihmiselle ratkaisevan tärkeä hyöty, joka voidaan tietyiltä osin mitata myös rahallisessa arvossa. Osa hyödyistä ihmiselle on suoraan mitattavissa, toiset syntyvät välillisesti esimerkiksi eliöiden vuorovaikutussuhteiden kautta.
”Emme välttämättä edes ymmärrä kaikkia monimutkaisia vuorovaikutussuhteita. Lisäksi hyöty ihmiselle ei voi olla eliön ainoa arvo, vaan jokaisella lajilla on tärkeä paikkansa ja roolinsa ekosysteemeissä. Riippumatta siitä kokeeko ihminen sen hyödylliseksi, kiusalliseksi tai haitalliseksi”, Rönkä toteaa.
Tunteista tekoihin
Pölyttäjien kirjo -hankkeen kaiken sisällön on tarkoitus kiinnostaa sekä lapsia että aikuisia. Pyrkimys on luoda asenneilmapiiriä, joka olisi myönteinen pölyttäjiä sekä muuta elonkirjoa eli luonnon monimuotoisuutta kohtaan. Tieteen ja taiteen keinoin voi auttaa lapsia kasvamaan myötätuntoiseen luontosuhteeseen, mikä tukee ihmisen ja muun luonnon kestävää tulevaisuutta.
Aikuiset puolestaan pystyvät vaikuttamaan asioihin välittömällä toiminnallaan laajemmin.
”Jos takapihalla pörrää pörriäisiä, joista ei tykkää, niin miettisi kahteen kertaan, miten niiden kanssa toimia. Ovatko ne saatava hengiltä vai onko niistä hyötyä tässä maailmassa? Ja riippumatta siitä, onko niistä hyötyä, onko niiden olemassaololle oikeutus?”, Toriseva sanoo.
Toriseva toivoo, että ihmiset oppisivat ymmärtämään luonnon rakenteita, ja että kaikelle on paikkansa. Ihmisellä on myös paikkansa, mutta meidän ei kuulu ottaa tarpeettoman suurta osaa siitä.
”Jättäisimmekö vaikka sen hyönteismyrkyn ostamatta, tai käyttämättä, kun kohtaamme pörriäisiä?”
Arjen pienien päätöksien lisäksi ihminen voi lisätä elonkirjoa monin tavoin. Omalla pihalla voi harjoittaa hallittua hoitamattomuutta, jossa annetaan luonnon kasvillisuudelle tilaa. Pihamaille ja ikkunalaudoille voi perustaa perhosbaareja ja hyönteishotelleja.
Kaupunkilaiset voivat vaatia muutoksia julkisiin tiloihin, kuten puistojen ja viheralueiden hoitoon. Nurmikon ei tarvitse aina olla ajeltua eikä pajupensaita kaataa.
Globaalit ympäristömuutokset vaativat kansainvälistä yhteistyötä sekä muutoksia Suomenkin poliittiseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.
”Mielestäni on tärkeää muistaa kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ja voimaannuttaminen. Ei tarvitse kokea olevansa tavallisena yksittäisenä kansalaisena voimaton, vaan jokainen voi tehdä jotain ja paljonkin”, Rönkä muistuttaa.
***
Teksti: Julius Halme
Kuvat: Janne Toriseva (piirroskuvat), Laura Suhonen (Janne Toriseva), Vesa-Matti Väärä (Mia Rönkä) ja Timo Kuronen (Kenian vihannestarha ja Suomen kukkaketo)
***
Takaisin Mehiläispesän henki -sivulle
Lue artikkelit Kenian alkuperäiskansojen ja villimehiläisten yhteistyöstä sekä kenialaisen ja suomalaisen mehiläishoidon eroista
Seuraava artikkeli maaliskuussa 2025 perehtyy tarkemmin maatalouskemikaalien kansainväliseen kauppaan ja niiden käyttöön Keniassa.