Hyppää sisältöön

Maan puolustus ja Elon elvytys -leiri

Aikataulu:
Tapahtumapaikka: Kyyjärvi Camping
Linkki: Avaa WWW-sivu

Tervetuloa kansainväliselle, sukupolvien väliselle ympäristöleirille!

Maan puolustus ja Elon elvytys -leiri on osa Luonto-Liiton viikon mittaista Ilmastotoimintaleiriä.

Maata tarvitsee puolustaa ja eloa elvyttää. Luvassa on suuri kansainvälinen ympäristöliikkeen sukupolvien välinen tapaaminen, jonka ohjelmassa on keskusteluja, työpajoja, paneeleja, konkreettisia luonnonhoitotöitä, utopiasuunnittelua, post-fossiilista elämäntapaa, ekologista jälleenrakentamista, taidetta, kohtaamisia sekä tietenkin yhteisöllistä leirielämää.

Koijärvella vuonna 1979 kokoontui joukko ympäristöaktiiveja, jotka rakensivat paikalle omin luvin padon, jonka avulla järven vedenkorkeus pyrittiin pitämään halutulla tasolla ja estämään järven kuivatushankkeet. Vuonna 1982 ekokunnaksi julistautuneella Suomussalmella järjestettiin ympäristö-, rauhan- ja vaihtoehtoliikkeen laajalla yhteistyöllä suuri pohjoismainen Maan puolustusleiri.

Nyt vuonna 2022 Kyyjärvellä järjestetään pohjoismaisen ympäristöliikkeen yhteinen tapaaminen maan puolustukseksi ja elon elvytykseksi. Leirin järjestäjinä ovat Luonto-Liiton ja Siemenpuun lisäksi Maan ystävät, SKEY, Elokapina, Meidän Metsämme, Hiilivapaa Suomi ja Kohtuusliike.

Jaa somessa:

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme ja saat meiltä uutisemme 4 kertaa vuodessa sähköpostiisi. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

    Tilaan uutiskirjeen ja hyväksyn tietojeni käsittelyn kuten tietosuojaselosteessa kuvattu.