Hyppää sisältöön

Etelän arvio: Siemenpuu on paljon enemmän kuin rahoittaja

Tiedote, 28.3.2017

Siemenpuu-säätiö on teettänyt ulkopuolisen arvioinnin toiminnastaan etelän ympäristöliikkeen toimijoiden tukijana vuosina 2010-2016. Arvioinnin teki intialainen Badayl yhteistyössä palestiinalaisen Grip.Consultingin kanssa.

Arvioinnin mukaan Siemenpuun antama tuki etelän järjestöille ja yhteisöille merkitsee paljon rahallista tukea enemmän: yhteistyö on kumppanuutta. Siemenpuu tuntee ja ymmärtää tuen kohteena olevan alueen ja järjestön toiminnan useimmiten jo ennen rahallista yhteistyötä. Yhteistyön lähestymistavat ovat joustavat ja Siemenpuu kannustaa tukea saavia järjestöjä yhteistyöhön myös globaalilla tasolla. Tämä etelä-etelä ja etelä-pohjoinen yhteistyö koetaan tärkeäksi sekä kansalaisyhteiskuntien vahvistamisessa että ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi.

Joustavuudestaan huolimatta Siemenpuu vaatii etelän kumppaneilta tilivelvollisuutta ja kunnollista raportointia. Evaluaattorit toivat kuitenkin esiin kumppaneiden huolen siitä, että lisääntyvä tulosperustaisuuden korostaminen voi johtaa ainutlaatuisten kumppanuuksien muuttumiseen tyypillisiksi rahoittaja-vastaanottaja –suhteiksi.

Teetetty arviointi ei ole tyypillinen toiminnan ja tuloksellisuuden evaluaatio, vaan se pyrki nimenomaan nostamaan esiin Siemenpuun tukemien etelän toimijoiden näkemyksiä yhteistyöstä ja arvioimaan, onko kumppanuus vahvistanut etelän ympäristöliikettä. Siemenpuun toiminnan tuloksellisuudesta saadaan lisäarviota elokuussa 2017, jolloin valmistuu ulkoasianministeriön teettämä kaikkia ohjelmatukea saavien suomalaisten kansalaisjärjestöjen ja säätiöiden evaluointi.

Lataa ja lue arviointiraportti Review of the Siemenpuu Foundation (pdf, 1,7 mt)

Lisätietoja:

Siemenpuu-säätiön puheenjohtaja Marko Ulvila, marko.ulvila (at) siemenpuu.org, puh. 044 533 2368.

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme ja saat meiltä uutisemme 4 kertaa vuodessa sähköpostiisi. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

    Tilaan uutiskirjeen ja hyväksyn tietojeni käsittelyn kuten tietosuojaselosteessa kuvattu.