Hyppää sisältöön

Koneen säätiön apuraha Siemenpuun kirjahankkeelle

Eilen Siemenpuu sai hyvän uutisen: Koneen säätiö myönsi reilun 31000 euron apurahan uutta kirjaamme varten. Hankkeen nimi on Ääniä maapallon säästymisestä -kirjeenvaihtokirjan julkaisutapahtumat ja työpajat. Apuraha tuli kategoriassa Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ.

Syyskuussa 2017 julkaistava kirja Ääniä maapallon säästymisestä (työnimi) on ensimmäinen kotimainen teos, jossa globaalin etelän ja pohjoisen asukkaat pohtivat omaäänisissä dialogeissa aikamme ympäristö- ja sosiaalisia ongelmia sekä etsivät niihin ratkaisuja. Toisilleen kirjoittavat alkuperäiskansojen edustajat, tutkijat, aktivistit ja taiteilijat mm. Brasiliasta, Zimbabwesta, Iranista, Intiasta, Filippiineiltä ja Suomesta.

Kirjan julkaisun yhteyteen suunnitellaan julkaisutapahtumien sarjaa. Näihin tilaisuuksiin kutsuttavat kirjeenvaihtajat perustelevat näkemyksensä toisen alan edustajalle ja yleisölle. Helsingissä pidettävän julkaisutilaisuuden jälkeen vieraat etelästä ja heidän suomalaiset parinsa matkustavat yhdessä eri puolella Suomea järjestettäviin tapahtumiin ja työpajoihin, joissa pohditaan kirjan sanomaa edelleen sekä tutustutaan paikalliseen luontoon, taiteilijoiden työhön ja maataloustöihin.

Tavoite on edistää yhteistyötä ja dialogia tutkijoiden, taiteilijoiden ja aktivistien välillä. Hankkeella pyritään myös inspiroimaan ja osallistamaan suomalaisia omakohtaiseen etelä–pohjoinen -vuoropuheluun ja -yhteistyöhön. Suomalaisia kannustetaan katsomaan etelän kumppaneiden pitelemään peiliin, eli näkemään ylikuluttavaa normaaliuttamme uudella tavalla. Julkaisutapahtumissa ja työpajoissa eri toimijoiden dialogia ja yhteistyötä edistävät yhdessä tekeminen ja vieraanvaraisuus.

Hankkeen vastuullisena tahona on Siemenpuu-säätiö, joka on kirjeenvaihtokirjan julkaisija. Työryhmään kuuluu kirjeenvaihtoon osallistuvia aktivisteja Livonsaaren ja Katajamäen yhteisökylistä. Tapahtumia järjestävät myös mm. Oma maa -luomuosuuskunta, Mustarinda-seura sekä saamelaisten yhteisö Inarissa.

Voit seurata kirjahankkeen edistymistä ensi vuoden puolella Siemenpuun kotisivuilla ja facebook-sivuilla. Olet myös tervetullut kirjan julkaisutapahtumiin ja muihin tilaisuuksiin ensi syksynä!

***

Valtion kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksen vuoksi yksityishenkilöiden tuki Siemenpuun toiminnalle on entistä tärkeämpää. Nyt voit onnitella tai antaa hyvän joulumielen läheisellesi istuttamalla puun tai kylvämällä siemeniä hänen puolestaan, tuet samalla Siemenpuun toimintaa etelän paikallisyhteisöjen ja ympäristön hyväksi! Tutustu Lahjoita-sivuihimme!

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme ja saat meiltä uutisemme 4 kertaa vuodessa sähköpostiisi. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

    Tilaan uutiskirjeen ja hyväksyn tietojeni käsittelyn kuten tietosuojaselosteessa kuvattu.