Myanmarilainen vieras Siemenpuun ja SYKEn Maailma kylässä -paneelikeskusteluun

Siemenpuun ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) paneelikeskustelu Myanmarin ympäristön tulevaisuudesta ensi viikonlopun Maailma kylässä -festivaaleilla on saanut puhujan suoraan Myanmarista. Suomessa parhaillaan vieraileva Win Myo Thu on EcoDev-järjestön johtaja. Win Myo Thu on taustaltaan metsänhoitaja, mutta työskennellyt pitkään ympäristöasioiden ja paikallisyhteisöjen luonnonvaraoikeuksien puolesta.

Myanmarilaisen vieraan lisäksi paneelissa suomalaiset Myanmarissa työskennelleet tutkijat, toimittajat ja järjestöihmiset pohtivat, mitkä ovat keskeisiä haasteita Myanmarin ympäristön tulevaisuudelle ja miten paikallisten yhteisöt ja kansalaisyhteiskunnan toimijat voisivat olla paremmin mukana päätöksenteossa. Suomalaisia keskustelijoita ovat tutkija Kirsi Mäkinen Suomen ympäristökeskuksesta, journalistiikan vierailijaprofessori Rauli Virtanen Tampereen yliopistosta, TkT Aura Salmivaara Vesi ja kehitys -tutkimusryhmästä Aalto-yliopistosta sekä Mekong-ohjelmaryhmän jäsen Juhani Klemetti Siemenpuu-säätiöstä. Paneelin juontaa Ylen ulkomaan uutistoimittaja Sari Taussi. Aiemmista tiedoista poiketen keskustelu käydään englanniksi.

Paneelikeskustelu "The Future of Myanmar's Environment - at whose control?" sunnuntaina 29.5. klo 15.30-16.15 Rautatientorin Mekong-lavalla

Lisätietoja paneelikeskustelusta Siemenpuun nettisivuilla, MK-festivaalien ohjelmistossa sekä facebookin tapahtumasivulla

Maailma kylässä -viikonloppuna on myös Siemenpuun tuottaman Särjetty maa -näytelmän esitys su 29.5. klo 19 Valtimonteatterissa (Aleksis Kiven katu 22, Helsinki).

Juha Hurmeen käsikirjoittamassa ja Ilmari Pursiaisen ohjeemassa näytelmässä kuullaan tarinoita Brasiliasta, Chilestä, Malista, Intiasta, Burmasta, Suomesta ja Saamenmaasta. Tarinat kertovat kansojen törmäyksistä, ihmisten kohtaamisista ja maaoikeuskysymyksiin liittyvistä kohtaloista, yhtäältä kaipuusta parempaan elämään ja kylläisyyteen, toisaalta tyytymisestä ja oman onnen allekirjoittamisesta. Niin katsojat kuin esiintyjätkin seuraavat maailmaa sivusta, turistin asemasta. Särjetyssä maassa kaikki kysyvät: kuinka hidastaa, ylläpitää ja säilyttää, ja kuinka olla kiihdyttämättä, tuhoamatta, kuluttamatta. Näytelmä pohjautuu Siemenpuun julkaisemaan, J.K. Ihalaisen toimittamaan Särjetty maa -kirjaan.

Lisätietoja Särjetty maa näytelmästä Siemenpuun nettisivujen tapahtumasivulta ja blogista. Näytelmästä on julkaistu arvio Kansan uutisissa.

Siemenpuun osasto A115 Maailma kylässä -festivaaleilla sijaitsee Mahdollisuuksien tori -teltassa. Siemenpuu esittelee tänä vuonna erityisesti Mekongin alueen kestävää energiapolitiikkaa ja kumppanin MEE Netin työtä.