KHO päätti Pöyryn Xayaburi-vastineen julkisuudesta

Kaksi vuotta sitten Voima-lehti tutki työ- ja elinkeinomisteriön (TEM) alaisen Yhteiskunta- ja yritysvastuun neuvottelukunnan päätöstä siitä, että Pöyry Oyj on toiminut Laosin Xayaburin jättipatohankkeessa OECD:n yhteiskuntavastuusäännösten mukaisesti. Artikkeli julkaistiin Voima-lehdessä kesällä 2013.

Siemenpuu ja 14 muuta kansalaisjärjestöä oli kannellut Pöyryn toiminnasta vuonna 2012. YHVA:ssa istuva Finnwatchin edustaja jätti eriävän lausunnon, koska kaikkia olennaisia kysymyksiä ei tutkittu huolellisesti. Kantelun tehneet järjestöt eivät saaneet nähdä Pöyryn kanteluun tekemää vastinetta, eivätkä pystyneet asian käsittelyssä reagoimaan Pöyryn väitteisiin. TEM kieltäytyi antamasta vastinetta myöskään Voimalle, joten Voima vei asian oikeuteen Fifi:n vt. päätoimittajan Kati Pietarisen nimissä.

Korkein hallinto-oikeus (KHO) päätti 21.4.2015 kumota TEM:n päätöksen. Asia palautetaan ministeriölle Pöyry Oyj:n 30.7.2012 päivätyn vastineen antamiseksi Katri Pietariselle. Vastine on annettava Pietariselle kokonaisuudessaan, ellei tiettyjen kohtien salassa pitämiselle erikseen ilmene olevan julkisuuslaissa säädettyjä perusteita.

Pöyry jatkaa konsultointia Xayaburin patohankkeessa ja alkuvuodesta 2015 se teki sopimuksen myös Kambodzhaan rakennettavan Lower Sesan 2 -padon konsulttipalveluista. Siemenpuun blogissa pohditaan Pöyryn vastuullisuutta Mekongilla.