Ei tässä pettu-Suomessa eletä

Tapahtui joskus 1980-luvulla. Olin mummon, äidinäidin luona, mummo leipoi ruisleipää. Yhden lämpimäisleivän hän asetti koriin ja lähdimme naapuriin. Siellä asui yksin vanha evakkonainen, mummoni vei hänelle leivän, naapuri ilahtui.

Luin hiljattain mummon jäämistöstä muistivihkoa. Siinä oli tarina äidinisästäni. Ukki oli vuonna 1918 saanut ensimmäisen työpaikkansa Kymi-yhtiössä. Maassa oli nälänhätää. Ukin pomo käski hänen kaataa mäntyjä, jotta köyhät saavat tehdä pettujauhoja. Mutta komento kuului, ettei saa kaataa hyviä puita.

Ukki oli mielessään jupissut, että olkoon vaikka ensimmäinen ja viimeinen työpaikka, mutta hän kaataa parhaita puita. Ja 80-luvulla vanhusten keskustelukerhossa joku toinen mummeli muisteli, miten "nuori ja salskea metsänhoitaja kaatoi meille nälkäisille niin hyvät leipäpuut". Ukki oli tuossa työpaikassa eläkkeelle saakka.

Eikö meillä suomalaisilla vuonna 2015 tai 2016 ole varaa jakaa omastamme?

On väitetty, että moderniin länsimaalaisuuteen on sisäänrakennettu taipumus tehdä ihmisistä immuuneja toisten kärsimykselle. Välinpitämättömyys on kasvussa, empatiavaje pahenee suhteessa sekä toisiin ihmisiin että luontoon. 

Tähän tapaan analysoi tätä valtakulttuuriamme paavi Franciscus tuoreessa kiertokirjeessään Laudato si´, jonka aiheena on ekologinen ja sosiaalinen kriisi. Paavi kritisoi välinpitämättömyyttä ja teknologisiin ratkaisuihin rakastumista. Hänen mukaansa on suuntauduttava etsimään kestävää viisautta ja ylisukupolvista solidaarisuutta.

Mistä viisautta löytyy?

Itse ajattelen, että kannattaa aloittaa esivanhempien parhaasta perinnöstä. Haluan pitää elävänä mummoni ja ukkini muiston. Luulen, että heidän valintojensa taustalla oli muun muassa yhteys kristilliseen traditioon, sen ytimeen. Kristinuskosta ei löydy kriteerejä laittaa lähimmäisenrakkaudelle rajoja, ei maantieteellisiä eikä edes aikaan sidottuja: meidän vastuumme ulottuu yli sukupolvien. Samaa pitävät esillä monet ihmiskunnan hengelliset virtaukset.

Muita viisauden lähteitä, joita tänä päivänä kannattaa kuunnella on maailman alkuperäiskansojen tieto siitä, miten luonnon kanssa on hyvä elää. Eteläisen Amerikan alkuperäiskansojen ajatteluun pohjautuva buen vivir-liike eli hyvää elämää etsivä kansalaistoiminta on yksi tämän ajan ilmiö, jossa vanhaa viisautta koetetaan soveltaa nykypäivään. Buen vivir merkitsee muun muassa, ettei tavoitteena ole rajaton kasvu, vaan tasapaino. Ihmisen hyvä elämä on mahdollista vain yhteydessä laajempaan yhteisöön, joka koostuu toisista ihmisistä ja myös toisista lajeista, koko Maaemosta.

Jopa omasta vanhimmasta suomalaisuudestamme on jäljellä joitakin sammon murusia, pieniä mutta arvokkaita siruja. Sammon murunen on esimerkiksi kohtuuden ihanne, johon yhdistyy omastaan jakamisen tahto. Useimmat meistä tämän ajan suomalaisista voivat niin hyvin, että meillä on varaa kohtuullistaa kulutustamme ja jakaa enemmän heidän kanssaan, joilta on viety kaikki. Yksi järkevä tapa toteuttaa tasausta on progressiivinen verotus.

Mutta vanha suomalainen kulttuuri ei ole joko/tai -kulttuuri vaan sekä/että. Niinpä tämän ekologisen ja sosiaalisen kriisin partaalla tarvitaan paitsi yhteyttä vanhimman viisauden elinvoimaisiin juuriin myös oman aikamme parhaat elementit. Modernilla kulttuurilla on vakavat puutteensa, mutta myös yhtä ja toista säilyttämisen arvoista. Esimerkiksi taju jokaisen ihmisen arvosta on luovuttamaton löytö. Sekään ei tunne kansallisuuden tai uskonnon rajoja.

Moderni aika ei kuitenkaan kunnolla tunnista sitä, miten elintärkeää on etsiä ja kunnioittaa vanhaa ja koeteltua viisautta.

Yksi aikamme viisaita vanhuksia on paavi Franciscus. Hän vieraili vähän aikaa sitten Boliviassa ja osoitti kunnioitusta maan alkuperäiskansoja kohtaan. Seurasin paavin vierailun uutisointia bolivialaisen La Razón -lehden nettiversiosta. Tässä pari lainausta paavin puheista, omana käännöksenäni.

Paavin puheesta kansalaisjärjestöjen kokoontumisessa Santa Cruzissa 9.7.:

Haluan liittyä kanssanne, koko sydämestäni, tavoitteeseen ettei enää olisi "yhtään perhettä ilman asuntoa, yhtään maatyöläistä ilman maata, yhtään työläistä ilman oikeuksia, yhtään kansaa ilman itsemääräämisoikeutta, yhtään lasta ilman lapsuutta, yhtään nuorta ilman mahdollisuuksia, yhtään vanhusta ilman arvokasta vanhuutta". Jatkakaa taisteluanne, ja ennen muuta pitäkää hyvää huolta Äiti Maasta.

Saarnassa Santa Cruzissa 10.7.:

Yhteiskunnan suurinta rikkautta mitataan ihmisten elämällä, sitä mitataan sillä miten vanhukset voivat välittää viisautensa ja kansansa muistin pienimmille.

Tarina sadan vuoden takaisesta Pettu-Suomesta auttanee suhteellistamaan tämän päivän ratkaisuja. Emme me suomalaiset ole tällä pallolla köyhiä, meillä on varaa jakaa ja välittää.

Suomalaiset kansalaisjärjestöt tekevät korkeatasoista ja pitkäjänteistä työtä maapallon köyhimpien keskuudessa. Näin lievitetään köyhyyden ja muuttuvan ilmaston aiheuttamaa kärsimystä. Työ sisältää konfliktien sovittelua ja uskonnollisten kiistojen lieventämistä sekä paljon muuta olennaista.

Viisautta on luopua suunnitelluista rajuista kehitysyhteistyömäärärahojen leikkauksista.

Koeteltu viisaus kertoo, että kun jakaa omastaa köyhille, ei köyhdy itse. Mutta kun sulkee sydämensä, köyhtyy.

Pauliina Kainulainen  (22.7.2015)

Kirjoittaja on teologian tohtori ja vapaa tutkija, joka tutkii muun muassa suomalaista luontosuhdetta ja alkuperäiskansojen maailmankatsomuksia. Hän toimii myös pohjoiskarjalaisessa Kohtuusliikkeessä.

 

Teema(t)

Buen Vivir