Hyppää sisältöön

Työmatkalla jossain Intiassa

[Timo Kuronen] Tästä taitaa tulla vauhdikkain työmatkani Siemenpuun palveluksessa. Omaan ja kahden matkakumppanini viiteentoista päivään Intiassa mahtuu noin 3000 km maantiematkoja, vierailu kymmenkunnassa metsäalueiden alkuperäiskansojen (adivasien) kylässä kolmen osavaltion (Karnataka, Kerala, Chhattisgarh) alueella, kaksi kahden päivän NAA-adivasiohjelman evaluaatioseminaaria, muutama kansallispuisto, vierailut neljän tamilnadulaisen järjestön luona, yhden päivän kumppanikokous Tamil Nadu –ohjelman loppuunsaattamiseksi, parin päivän oleskelut maailman saastuneimmassa ja neljänneksi saastuneimmassa kaupungissa sekä matkareitin muutos Chennaihin iskeneen syklonin vuoksi. Ja paljon sormin syötyä paikallista ruokaa.

Työmatkat tropiikkiin herättävät joskus kateutta kavereissa, mutta työstä ne kyllä käyvät. Päivät ovat pitkiä, sillä syrjäseutujen tiet ovat huonoja ja isännät haluavat näyttää mahdollisimman monia paikkoja vierailleen. Kylissä istutaan alas ja jutellaan niin kauan kuin kysymyksiä riittää. Ja niitä riittää ainakin adivasiohjelman intialaisilla evaluaattoreilla.

Yhteinen teema metsäalueiden kokouksissa on ollut viranomaisten toiminta vuoden 2006 metsäoikeuslain pohjalta. Joissain piirikunnissa viranomaiset ovat myöntäneet adivaseille yhteisöllisen maanomistuksen asiakirjan pienelle osalle haetusta metsäalasta, toisaalla vain pienen kotipuutarhapalstan, monin paikoin ei vielä mitään. Siemenpuun tukemat adivasijärjestöt auttavat kyliä maaoikeuksien peräämisessä.

Mielenkiintoista on ollut nähdä, että monissa adivasikylissä ja niiden ympäristössä metsä on paljon monimuotoisempaa kuin kansallispuistoissa, joita on perustettu siirtomaa-ajalla istutettujen yhden puulajin metsiköihin. Viime vuosina adivasikyliä on häädetty uusien tiikerireservaattien tieltä, mutta useinkaan tiikerien palauttaminen luontoon ei ole onnistunut, sillä nukutuksen ja siirron jälkeen tiikerit eivät kykene metsästämään ainakaan viikkoon.

Näkymä talon pihasta kohti monimuotoista metsää. Etulalalla puinen aita.
Adivasitalon takana olevaa metsää Karnatakan osavaltiossa Intiassa (Kuva: Timo Kuronen /Siemenpuu)

Tamil Nadun puolella ehdimme kahden vuorokauden aikana oppia puuhiilen käytöstä maanparannusaineena, seurata juliflora-rikkakasvipensaasta tehdyn puuhiilen ja torjunta-aineena käytetyn etikan valmistusta, vierailla parissa agroforestry-puutarhassa ja seurata kumppanikokouksen ohessa tulvien nousua Chennaissa. Yksi NAA-evaluaattoreista jäi Chennaissa jumiin veden saartamaan hotelliin ilman sähköä ja kännykkäyhteyttä.

Illat ja yötkään eivät aina ole omia. Ensimmäisen neljän päivän aikana olimme tien päällä keskimäärin 18 tuntia päivässä. Vaikka univelkaa on kertynyt, kylätapaamiset ja yhdessä syömiset ja jopa ahtaassa autossa istuminen ovat olleet itselleni hyvin mielenkiintoisia. Nyt tiedän, miltä Etelä-Intian adivasikylissä näyttää ja kuinka syrjittyjä, vahvoja ja ystävällisiä kyläläiset ovat. Kylien lapset ovat iloisia ja ilmeikkäitä.

Ensimmäisen viikon kohokohtia ovat olleet myös saunominen suomalaisten rakentamassa savusaunassa kahden intialaisen pitkän linjan järjestöaktivistin kanssa, sekä vierailu yhdellä Etelä-Intian korkeimmalla huipulla 2660 metrin korkeudessa.

Tätä kirjoittaessa istun Bangaloren lentokentän ulkokatoksen alla odottamassa lentoa maan itäosaan, Chhattisgarhin Raipuriin, joka on tuoreen WHO:n selvityksen mukaan ilmanlaadun osalta maailman neljänneksi saastunein kaupunki, paljolti raskaan teollisuuden vuoksi. Jatkamme illalla vielä autolla Kankeriin ja vierailemme huomenna muutamassa adivasikylässä. Sitten pari päivää evaluaatiokokouksia Raipurissa ja lopuksi pari yötä maailman saastuneimmassa kaupungissa Delhissä.

Tulvat jatkuvat Chennaissa ja Pariisin ilmastokokouksessa Intian edustajat vaativat lisää toimia ja rahaa länsimailta. Vähän oudolta kuitenkin tuntuu se, mitä Intian johtavan puolueen pääsihteeri kirjoittaa päivän sanomalehdessä: Intian pitäisi saada kasvattaa päästöjään vielä kolmikertaisesti vuoteen 2030 mennessä. Teollisuutta halutaan lisätä rajusti ja 300 miljoonaa ihmistä tarvitsee sähköä. Olisiko kuitenkin parempi, että maaseudun ihmisille annettaisiin mahdollisuus asua kotimaillaan ja kasvattaa oma ruokansa, eikä maakaappausten ja suurhankkeiden vuoksi pakottaa muuttamaan kaupunkeihin töiden etsintään?

Paluu Intian hälinästä keskelle Suomen kaamosta saattaa olla pienoinen shokki, mutta pimeys ja hiljaisuus lienevät hyväksi yöunille. Ja toivottavasti joululomalla onkin jo kunnon luminen talvi. Hyviä Pariisin ilmastokokouksen tuloksia odotellessa.

Timo Kuronen, 4.12.2015
Kirjoittaja työskentelee ohjelmakoordinaattorina Siemenpuussa

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme ja saat meiltä uutisemme 4 kertaa vuodessa sähköpostiisi. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

    Tilaan uutiskirjeen ja hyväksyn tietojeni käsittelyn kuten tietosuojaselosteessa kuvattu.