[Matti Kummu] Järven rannalla kesää viettäessä ei tule ensimmäiseksi mieleen, että jokainen meistä kuluttaa päivittäin ruoan ja kulutustuotteiden kautta keskimäärin 1800 litraa ulkomaista vettä (pdf). Näin, vaikka lasissa olisikin raikasta kaivovettä.
Suomi on asukasmäärään suhteutettuna yksi maailman vesirikkaimmista maista. Vesipula ei ole täällä päivittäisellä agendalla. Toisin on noin kolmella miljardilla ihmisellä, jotka asuvat alueilla, joilla vettä ei ole tarpeeksi tai sitä käytetään ylettömästi.
Tilanne on kriittisin eteläisessä Aasiassa, Lähi-idässä ja itäisessä Afrikassa. Tulevaisuus ei tämän hetken ymmärryksen mukaan tuo helpotusta näille alueille; väestö jatkaa nopeaa kasvuaan ja ilmastonmuutoksen on arvioitu heikentävän ruokasatoja tulevaisuudessa. Viime kuussa professori Hans Rosling, tämän hetken ehkä vaikutusvaltaisin maantieteilijä, nosti Afrikan väestönkasvun aikamme suurimmaksi muutokseksi: uusimpien arvioiden mukaan väestö kasvaa siellä miljardista neljään miljardiin ihmiseen vuosisadan loppuun mennessä.
Ylivoimaisesti suurin osa eli noin 70-90 % käyttämästämme vedestä kuluu ruoan tuottamiseen. Jotta jokaiselle riittäisi ruokaa, on sen tuottamiseen myös valjastettu jo lähes puolet pallomme maapinta-alasta. Vesivarat ovat monella alueella täysin käytössä, eikä peltopinta-alaakaan voida enää kestävästi lisätä.
Miten pystymme ruokkimaan maapallon kasvavan väestön ottaen samalla huomioon ilmastonmuutoksen vaikutukset? Se on yksi suurimmista haasteista mitä olemme koskaan kohdanneet. Keinoja ratkaisuun toki on esitetty: ruoan tuotantoa voidaan lisätä nostamalla satoja, tehostamalla vedenkäyttöä, pienentämällä ruokahävikkiä ja kehittämällä maatalouden teknologiaa. Lisäksi koulutus, tasa-arvo ja perhesuunnittelu ovat erittäin tärkeässä osassa koko yhtälöä.
Luonnonvarojen niukkuus kärjistää vakavia humanitäärisiä kriisejä niin Afrikassa kuin Lähi-idässä, lähitulevaisuudessa luultavasti vielä paljon voimakkaammin. On ennustettu että tämän kesän pakolaisvirta Eurooppaan on vasta alkua eikä tätä ole vaikea uskoa.
Voimmeko jättää nämä alueet yksin tämän kokoisten haasteiden kanssa? Vaikka meillä täällä Suomessa on ylen määrin vettä, sitä meidän ei kannata lähteä viemään alueelle. Mutta kehitysavun kautta ovat myös suomalaiset yhteistyökumppaneineen tehneet tärkeää työtä vesivarojen hallinnan ja maatalouden kehittämisen saroilla. Toivottavasti näitä hankkeita jatketaan ja kehitetään myös tulevaisuudessa. Meidän on kannettava globaali vastuumme, varsinkin vaikeina aikoina. Ja nyt jos koskaan sellainen on.
Vaikka haasteet ovat ennen kaikkea rakenteellisia ja globaaleja, myös meistä jokainen voi vaikuttaa siihen mihin järven rannalla nautitun lounaan vesijalanjälki jää – vesirikkaaseen Suomeen, väestöstä pullistelevaan Etelä-Aasiaan vai vesipulasta kärsivään Lähi-itään?
Matti Kummu, 4.9.2015
Kirjoittaja on vesitutkija Aalto-yliopistossa. Näkemykset ovat kirjoittajan omia, eivätkä välttämättä vastaa Aalto-yliopiston kantaa.