Luonnonsuojelun dekolonisaation aika on tullut

Siemenpuu-säätiön tiedote 21.12.2021

Elonkirjon eli luonnon monimuotoisuuden vahvistamisen tulee tapahtua käsi kädessä ilmastonmuutoksen torjunnan kanssa. Meneillään olevissa kansainvälisissä neuvotteluissa elonkirjon suojelun vahvistamiseksi ei vielä ole löydetty tapaa puuttua tehokkaasti elonkirjon häviämisen juurisyihin ja erityisesti kestämättömiin kulutuskäytäntöihin.

Suurempaa kannatusta on saanut suojeltavien alueiden lisääminen: useat toimijat ja valtiot kannattavat ns. 30x30 tavoitetta, eli sitä että 30 prosenttia maapallon maa-alueista ja 30 prosenttia meristä suojellaan vuoteen 2030 mennessä.

Tämä tavoite herättää kuitenkin suurta huolta globaalin etelän alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöissä. Luonnonsuojelualueet ovat perinteisesti ohittaneet näiden yhteisöjen oikeudet ja samalla epäonnistuneet elonkirjon suojelussa.

Siemenpuu-säätiön uudessa julkaisussa Luonnonsuojelun dekolonisaatio – Kohti kanssaelävää suojelua käsitellään tämän huolen ja kritiikin perusteita. Julkaisussa analysoidaan Brasilian, Etiopian, Intian, Kolumbian, Madagaskarin, Myanmarin, Saamenmaan ja Suomen esimerkein luonnonsuojelun kolonialistisia rakenteita ja painolastia.

Tavoitteena on analysoida luonnonsuojelupolitiikan epäonnistumisen taustoja ja näkökulmia tarvittavaan muutokseen. Vaikka ympäristönsuojelussa huomioidaan entistä enemmän ihmisoikeudet, tarve syvemmälle luonnonsuojelun dekolonisaatiolle eli kolonialististen rakenteiden purulle on ilmeinen.

Siemenpuu haluaa tällä julkaisulla tuoda dekolonisaatio-keskustelua Suomeen ja suomen kielelle, ja vaikuttaa ”kanssaelävän luonnonsuojelun” mallin kehittämiseen osaksi ympäristö- ja kehityspolitiikkaa. Tämä yhdistyy tarvittavaan laajempaan yhteiskunnalliseen muutokseen ja murrokseen, jossa käsitteitämme ja käytäntöjämme on arvioitava uudelleen.  Samalla avataan mahdollisuuksia uudenlaiseen luonnonsuojeluun.

Julkaisu on saatavilla pdf-tiedostona Siemenpuun verkkosivuilla

E-kirja tulee e-kirjapalveluihin lähiaikoina. Alkuvuodesta 2022 julkaisu ilmestyy myös äänikirjana.

 

Haavisto, O.-P., Korhonen, P. ja Kuronen, T. (toim.)
LUONNONSUOJELUN DEKOLONISAATIO – Kohti kanssaelävää suojelua
Siemenpuun teemajulkaisu 8
Siemenpuu-säätiö, 2021
ISBN: 978-952-392-0002 (pdf), 978-952-392-0003 (e-kirja)

 

Lisätiedot:
Siemenpuun viestintäkoordinaattori Timo Kuronen, 050 5691642, etunimi.sukunimi@siemenpuu.org