Hyppää sisältöön

Avoin kirje ministeri Mykkäselle Kenian väkivallasta

19.1.2018

Huoli väkivallasta ja alkuperäiskansojen oikeuksista metsäsektorilla Keniassa

Arvoisa ministeri Kai Mykkänen,

Haluamme ilmaista ulkoministeriölle vakavan huolemme viimeaikaisista tapahtumista Kenian metsähallinnossa. Tiistaina 16.1. Kenian metsähallituksen (KFS) vartija tappoi sengwer-yhteisön jäsenen Robert Kirotichin ja haavoitti David Kipkosgei Kiptilkesiä Embobut -metsän alueella, sengwereiden kotiseudulla Cheranganyssa.

Alueella toteutettiin vuonna 2016 alkanutta Euroopan unionin Water Towers Protection and Climate Change Mitigation and Adaptation -ohjelmaa, jonka kumppani KFS on. Väkivalta olisi ollut vältettävissä, jos EU olisi hanketta suunniteltaessa kuunnellut Kenian metsistä riippuvaisten alkuperäiskansojen vaatimuksia ja ottanut opiksi mm. Maailmanpankin aiemmin alueella toteuttamasta hankkeesta, jossa Maailmanpankin tarkastuspaneeli totesi alkuperäiskansojen oikeudet puutteellisesti huomioiduiksi. Myös Siemenpuu-säätiö vetosi vuonna 2016 yhdessä kansainvälisten yhteistyökumppaneidensa kanssa Euroopan unioniin alkuperäiskansojen oikeuksien takaamiseksi Water Towers -hankkeen suunnittelussa (liitteenä vetoomuskirje, pdf).

Suomi on merkittävä toimija Kenian metsäsektorilla ja KFS on Suomen kumppani myös juuri alkaneessa metsäsektorin ohjelmassa. Toivommekin Suomen tuomitsevan selkeästi KFS:n harjoittaman väkivallan ja harkitsevan metsäsektorin yhteistyön jäädyttämistä EU:n tavoin siihen asti, kunnes alkuperäiskansojen koskemattomuus ja oikeudet on taattu. Kannustamme Suomea myös käymään EU:n kanssa dialogia sen varmistamiseksi, että Water Towers -ohjelma suunnitellaan uudelleen vastaamaan 2016 tekemämme vetoomuksen vaatimuksia.

Ystävällisin terveisin,

Marko Ulvila
pj, Siemenpuu-säätiö
puh. 0445332368

Tietolähteitä:

EU:n tiedote Water Towers -ohjelman jäädyttämisestä (pdf)

Forest Peoples Programmen tiedote sengwer-miehen ampumisesta

YK:n erityisraportoijien kannanotto
 

PÄIVITYS 22.1.2018

Kenyan Forest Service on aikonut aloittaa sengwereiden häätämisen uudelleen tänään 22.1. Tänään myös sengwerit lähettivät vetoomuskirjeensä (pdf) Suomen ulkoministeri Timo Soinille ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäselle.

PÄIVITYS 25.1.2018

Joukko kansainvälisiä järjestöjä vetosi avoimessa kirjeessään (lataa täältä pdf-kirje) Suomen presidenttiin, ulkoministeriin sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeriin Suomen tuen keskeyttämiseksi Kenian metsähallinnolle. Maailma.netissä julkaistiin uutinen tuen jäädyttämisvaatimuksista ja UM:n reaktioista.

PÄIVITYS 29.1.2018

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen vastauskirje (pdf) Siemenpuun puheenjohtajan Marko Ulvilan avoimeen kirjeeseen.

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme ja saat meiltä uutisemme 4 kertaa vuodessa sähköpostiisi. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

    Tilaan uutiskirjeen ja hyväksyn tietojeni käsittelyn kuten tietosuojaselosteessa kuvattu.