Samalla kun ilmastonmuutos muuttaa vuoret ja jäätiköt epävakaisemmaksi, yhä useammat ihmiset ja infrastruktuuri keskittyvät kapeisiin jokilaaksoihin.
Viime viikon valtava mutatulva Nepalin Bhote Koshi–Trishuli -jokilaaksossa oli traaginen ja aiheutti suurta surua nepalilaisille. Siemenpuu sai suruviestin entisen kumppanijärjestömme johtajan lapsuudenkodin tuhoutumisesta ja hänen sisarensa perheen katoamisesta. Samalla katastrofi palautti mieliini vierailuni Nepalissa vuosina 2012 ja 2019 sekä Siemenpuun järjestämän Himalaja-päivän vuonna 2014.
Huhtikuussa 2012 osallistuin pienryhmässä Annapurnan vuorimassiivin kiertävälle kahden viikon vaellukselle. Marsyangdi-joen vartta ylämäkeen kohti Manangin kylää ja Thorang Lan solaa tarpoessamme näimme, kuinka joen vastarannalle korkealle vuorenrinteeseen rakennettiin tietä kohti Manangia. Näky oli vähintäänkin ärsyttävä ja kallionporauksen äänet kuuluivat kauas jyrkässä jokilaaksossa.
Nepalin matkailu oli tuolloin kovassa kasvussa ja vuoristokyliin rakennettiin uusia majataloja ja ravintoloita. Olen siis osasyyllinen. Omalla vaelluksellani saman polun jakoivat muoviputkia, sementtisäkkejä ja harjateräsnippuja kantavat miehet – muutaman vuoden päästä tavarat alkoivat kulkea Manangiin kuorma-autoissa. Samaa tietä 3500 metrin korkeudella olevaan Annapurnan ylängön keskukseen pääsivät jatkossa myös turistiryhmät pikkubusseissaan.
Muistan, kuinka vaellusmatkani järjestäjä kertoi, että vuoristovaelluksia kannattaa tehdä vain maalis-huhtikuussa tai lokakuun kieppeillä. Talvella on liian kylmää ja lumista, kesällä taas monsuunisateet tekevät poluista liejua ja joesta arvaamattoman. Nyt Nepalissa matkaillaan ja vuorikiipeillään kaikkina vuodenaikoina, Mount Everestin ruuhkat ja onnettomuudet varoittavana esimerkkinä. Toki pyhiinvaelluksille mennään, silloin kun niiden oikea aika on.
Tutkijat huolissaan Himalajan muutoksista
Paria vuotta myöhemmin kansainvälisenä Himalaja-päivänä 9.9. Siemenpuun SADED-ohjelman (South Asian Dialogues on Ecological Democracy) työryhmä järjesti Helsingissä seminaarin, johon osallistui Euroopassa vierailulla olleet johtamistieteen professori Jayanta Bandyopadhyay Kolkatasta ja Delhin yliopiston maantieteilijä Suraj Mal. Esityksessään professori Bandyopadhyay korosti, kuinka Himalajan syrjäisten alueiden saavutettavuuden parantuminen teiden ja viestintäjärjestelmien nopean rakentamisen avulla on mahdollistanut markkinavoimien tunkeutumisen suhteellisen eristyneisiin yhteisöihin. Lihasvoima on korvautumassa sähköllä ja dieselillä, mikä on muuttanut valtavasti vuoristoyhteisöjen toimeentulomahdollisuuksia ja rakennetta. Hän ilmaisi huolensa siitä, voidaanko tasa-arvon ja ekologisen vakauden kysymykset ottaa huomioon tällä nopean markkinapohjaisen siirtymän tiellä.
Tohtori Suraj Malin tekemät tutkimukset Nanda Devin alueella Intian Himalajalla olivat puolestaan osoittaneet, että Himalajan jäätiköiden sulaminen on kiihtynyt viime vuosikymmeninä. Jäätikköjärvien määrä ja koko ovat kasvaneet, ja lumen ja jään sulaminen aiheuttaa tulvia ja maanvyörymiä. Vuonna 2013 Intian Uttarakhandissa tapahtunut äkillinen tulva oli surmannut noin 6 000 ihmistä. Ennakkovaroitusjärjestelmiä ei ole ja hallitus kuulemma ryhtyy yleensä toimenpiteisiin vasta sen jälkeen, kun tuho on jo tapahtunut.
Vuonna 2019 Siemenpuun tukemien hankkeiden seurantamatkalla Kathmandussa näin, kuinka ilmaa puhdistavia suuria puita kaadettiin kehätien leventämisen alta. Samaan aikaan käynnissä oli valtava teidenrakennusbuumi Nepalin maaseudulla. Kirjoitin tuolloin ajatuksiani niin hankkeista kuin pahoista maisema-arvista ja maanvyöryistäkin Siemenpuun blogiin.
Vesivoima on kaksiteräinen miekka
Ja sitten vesivoima. Ilmastosyistä ja ”ilmaisen” energian vuoksi Aasian maat ovat Kiinan ja Intian johdolla kilvan padonneet Himalajalta ja Tiibetin ylängöltä virtaavia jokia. Ulkoministeriön artikkelin mukaan Suomi on Nepalissa rahoittanut 12 miljoonalla Upper Trishuli 1 -patoa, joka jäi nyt tuhotulvan alle, ja jonka piti valmistua tämän vuoden lopulla. IFC-rahoituslaitoksen mukaan pato on ollut Nepalin suurimpia ulkomaisia investointeja ja sen piti tuoda työpaikkoja ja uusia mahdollisuuksia syrjäiselle alueelle. Juuri sitä vuoriston markkinataloutta, josta professori Bandyopadhyay oli Helsingissä huolestunut.
Perinteisesti Nepalin vuoristoisilla alueilla perheet ovat rakentaneet kotinsa korkeammalle rinteille ja viljelleet riisiä ja muita kasveja pengerretyillä pelloilla. Ajan myötä tiet, yritykset, hotellit ja vesivoimahankkeet ovat saapuneet jokilaaksoihin, joissa rakentaminen on helpompaa ja taloudelliset mahdollisuudet ovat paremmat.
Bhote Koshi–Trishuli -jokilaakson katastrofi on esimerkki vaarallisesta ongelmasta, josta ilmastotieteilijät ovat varoittaneet jo vuosien ajan. Samalla kun lämpeneminen muuttaa yläjuoksulla olevia vuoret ja jäätiköt epävakaisemmaksi, yhä useammat ihmiset ja infrastruktuuri keskittyvät käytäviin, joiden kautta vesi ja maamassat virtaavat alas. Maanvyöryn laukaisijana voi jopa toimia teihin tai patoihin liittyvä räjäytystyö – ja on mahdollista, että itse patoaltaat voivat aiheuttaa maanjäristyksiä painaessaan kallioperää alaspäin.
Vaikka kasvihuonekaasupäästöt saataisiin vähenemään, jäätiköt jatkavat massansa menettämistä vielä vuosikymmenten ajan, koska lämpeneminen on jo lukkiutunut ilmastojärjestelmään. Himalajan juurella sijaitseville nepalilaisille yhteisöille epävakaa tulevaisuus koitti viime keskiviikkona. Ja me paljon ilmastopäästöjä tuottavat länsimaalaiset olemme osaltamme nopeuttamassa tämän ei-toivotun tulevaisuuden saapumista.
***
Timo Kuronen
Kirjoittaja on Siemenpuun viestintä- ja ohjelmakoordinaattori.
Siemenpuu tuki nepalilaisjärjestöjen hankkeita vuosien 2012 ja 2021 välillä biokulttuuristen oikeuksien, energiaoikeudenmukaisuuden ja oikeudenmukaisen siirtymän teemoissa.
Artikkelikuva: Maanmuokkausta lähellä lumirajaa Annapurnan ylängöllä Nepalissa (Kuva: Timo Kuronen)