Ulkoministeriö on myöntänyt 4,3 miljoonaa euroa Siemenpuu-säätiö sr:n ohjelmamuotoiseen kehitysyhteistyöhön vuosille 2026-2029. Rahoitus kasvaa 7,5 prosenttia aiempaan ohjelmakauteen verrattuna. Uudella ohjelmakaudella Siemenpuu jatkaa kuluneen ohjelmakauden temaattisilla painopisteillä ja maavalinnoilla.
Vuosina 2026-2029 Siemenpuu tukee globaalin etelän kansalaisyhteiskunnan toimijoita ja ympäristönpuolustajia, jotka vahvistavat kestäviä toimeentulon keinoja ja kestäviä elämäntapoja maaseutuyhteisöissä sekä toimivat ympäristön ja paikallisyhteisöjen oikeuksien puolesta. Maa- ja biokulttuuriset oikeudet sekä maatalouden, metsien käytön ja energiantuotannon kestävät käytännöt ovat keskeisiä niin toimeentulon kuin ympäristötavoitteidenkin kannalta.
Paikallisten järjestöjen suunnittelemien ja toteuttamien hankkeiden pääasiallisina hyödynsaajina ja oikeudenhaltijoina ovat haavoittuvimmassa asemassa olevat maaseudun alkuperäiskansa- ja paikallisyhteisöt, jotka ovat suoraan riippuvaisia elinympäristönsä luonnonvaroista toimeentulonsa perustana. Heidän oikeuksiensa toteutumista tuetaan myös vastuunkantajien osaamista vahvistamalla. Erityishuomio on naisten ja vammaisten henkilöiden aseman vahvistamisessa.
Suomessa ja globaaleissa verkostoissa tehtävällä viestinnällä ja vaikuttamistyöllä lisätään vastavuoroista oppimista sekä vahvistetaan toiminnan tuloksia ja Suomen globaalia vastuunkantoa.
Ulkoministeriön valtionavustuspäätöksen mukaan ”Siemenpuun hakemus täyttää laadulliset arviointikriteerit pääosin hyvin tai erittäin hyvin. Muutama kriteereistä täyttyy tyydyttävästi. Hakemuksella esitetyn ohjelman kokonaisharkinnan osalta vahvuuksiksi on katsottu, että ohjelma tukee Suomen kehityspoliittisia tavoitteita edistämällä demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä elinvoimaista kansalaisyhteiskuntaa. Ohjelman kohderyhmistä alkuperäiskansat, naiset ja vammaiset henkilöt sekä ympäristöihmisoikeuspuolustajat ovat Suomen ihmisoikeuspolitiikan pitkäaikaisia painopisteitä. Ohjelmassa painotetaan toimeentulomahdollisuuksia ja tuetaan naisten yrittäjyyttä. Ohjelmassa avataan hakuikkuna kehittyvien maiden paikallisille järjestöille tai näiden alueellisten tai globaalien verkostojen yksityissektoriin liittyville hankkeille, joita toteutetaan suomalaisten yritysten kanssa vastuullisen kaupan, paikallisen yritystoiminnan tai investointien vahvistamiseksi ympäristö- ja ilmastokysymyksissä. Ohjelmaa toteutetaan LDC-maissa ja hauraissa maissa.”
Yhteensä ulkoministeriö myönsi nelivuotista ohjelmatukea 23 järjestölle noin 311 miljoonan euron arvosta. Kokonaissummasta noin 271 miljoonaa on varattu kehitysyhteistyöhön ja 40 miljoonaa humanitaariseen avustustyöhön. Lue järjestöjen yhteistyö- ja kattojärjestö Fingon julkaisema tiedote kehitysyhteistyön ohjelmatukipäätöksistä.