Peter Kitelo on nuori, sanavalmis mies, joka puhuu niin paljon asiaa, että heikompaa hengästyttää. Tapasimme Kitelon Durbanissa, Etelä-Afrikassa, missä hän osallistui Siemenpuu-säätiön kumppanin Global Forest Coalitionin järjestämään yhteisöpohjaisen metsiensuojelun konferenssiin 31.8.-4.9.2015. Kitelo edusti tapaamisessa Chepkitale Indigenous People Development Project (CIPDP) -järjestöä, jonka työtä Siemenpuu myös parhaillaan tukee.
Kitelo kuuluu Chepkitalen ogiek-heimoon, jonka kotiseutu sijaitsee Kenian ja Ugandan rajalla kohoavan Elgon-vuoren rinteillä. Peterin yhteisön asuttama metsä on kotoperäisiä lajeja kasvavaa vuoristometsää, joka ylempänä vuorella muuttuu nummiksi. Elämä 3000 metriä merenpinnan yläpuolella on vaatinut ogiekeilta sopeutumista haastaviin ilmasto-olosuhteisiin.
Kitelo kertoo, kuinka hänen yhteisönsä on joutunut kestämään häätöjä jo kolonialismin ajoilta saakka. Tuolloin osa heidän viljavista maistaan vallattiin “valkoisten ylängöiksi” ja paikallisväestö ajettiin pois tieltä syvemmälle metsään. 1930-luvulla valtaosa ogiekkien metsästä muutettiin suojelualueeksi ja vain pieni osa siitä osoitettiin yhteisön “paikallisreserviksi”. Vuonna 1968 Elgon-vuorelle perustettiin kansallispuisto, mikä johti ogiekkien häätämiseen kotimetsistään. Se vähäinen metsäala, joka yhteisön käyttöön enää oli jäänyt muutettiin vuonna 2010 riistansuojelualueeksi. Yhteisö nosti tästä päätöksestä oikeusjutun, joka on edelleen ratkaisematta.
Kitelo kertoo, että hänellä on kolme eri asuinpaikkaa. Yksi on metsässä vuoren rinteillä äidin ja yhteisön luona. Toinen on vuoren eteläpuolella toisen äidin – Kitelo tulee moniavioisesta perheestä – luona viljelysmailla, jotka hallitus 1970-luvulla osoitti alkuperäisväestön käyttöön. Osa Kitelon yhteisöstä on hallituksen painostuksesta taipunut muuttamaan pois vuorelta ja ryhtynyt maanviljelijöiksi. Monet kuitenkin palaavat takaisin, sillä metsä on heidän kotinsa. He tuntevat vahvaa kotiseuturakkautta ja uskovat, että lähtö esivanhempien mailta on väärin.
Toiset lannistuvat häädöstä ja jäävät annetuille uusille asuinsijoille, vaikka ei ole varmaa, antaako hallitus asua sielläkään. Kaikki muu maatalousmaa vuoren ympäristössä on yksityisten maanomistajien tai valtion hallussa, joten alkuperäisväestön liikkumavara on kuivunut olemattomiin.
Kitelon kolmas koti on Kenian pääkaupungissa Nairobissa, missä hän on riittävän lähellä keskushallintoa, oikeustaisteluja ja tietoliikenneyhteyksiä. Kitelon vaimo ja kaksi lasta seuraavat häntä Nairobin ja Elgon-vuoren väliä.
“Metsä on ystävä”
Metsässä ogiekkien elämäntapana on paimentolaisuus. Kylät eivät ole pysyviä, vaan asuinpaikasta toiseen muutetaan vuodenaikojen mukaan. Toimeentulo saadaan karjan ja lampaiden pidosta ja mehiläistenhoitosta. Metsästä kerätään syötäviä kasveja kuten bambua, ja mehiläiset saavat meden villikukista.
Kitelon mukaan ogiekit eivät “suojele” metsää.
”Katsomme metsää kuin ihmistä: se on siinä ollakseen. Se ei ole tehnyt sinulle vääryyttä, miksi hakkaisit sen? Metsä on ystävä.” Ihmiset eivät ymmärrä, miksi valtio antaa hakata metsää. He eivät erottele ympäristöään eriarvoisiin osiin, vaan pitävät kaikkea yhtäläisenä osana elämää ja ekosysteemiä. Niin puita, mehiläisiä kuin ihmisiä.
“Puuplantaasit taas – ne eivät ole meille metsiä,” Kitelo huomauttaa.
Miten Kitelosta sitten tuli kansalaisaktivisti? Hän kertoo liittyneensä ogiek-kansan oikeustaisteluun heti valmistuttuaan yliopistosta ja tavattuaan muita samasta taustasta tulleita nuoria. Erityisesti opiskelijat olivat aktiivisia uuden perustuslain uudistamiseen liittyvässä vaikuttamistyössä, koska heillä oli siihen opintojensa tarjoamia valmiuksia. Yhdessä tämä pieni porukka alkoi tehdä töitä alkuperäisyhteisöjen oikeuksien ja hallinnollisen edustuksen vahvistamiseksi. Uusi perustuslaki hyväksyttiin vuonna 2010 ja siinä näkyi myös yhteisöjen kädenjälki.
Vaikuttamistyö jatkuu taukoamatta. Tällä hetkellä hallituksen käsittelyssä on useita uusia lakeja, jotka ovat yhteisöjen maaoikeuksien, metsänhallinnan ja edustuksellisuuden kannalta merkittäviä. Kitelon järjestö CIPDP lukuisine vapaaehtoisineen seuraa lakien valmistelua ja käsittelyä, tekee kannanottoja sekä osallistaa yhteisöjä julkiseen keskusteluun.
“Aika vaikuttaa lakeihin on juuri nyt. Lakeja ei muuteta joka viides minuutti, vaan tulevat sukupolvet joutuvat elämään saman lainsäädännön kanssa pitkän aikaa!”
Katsomme metsää kuin ihmistä: se on siinä ollakseen. Se ei ole tehnyt sinulle vääryyttä, miksi hakkaisit sen? Metsä on ystävä.
Osallistumista metsäkonferenssiin Kitelo piti tärkeänä ja opettavaisena kokemuksena. Erityisen tärkeänä teemana yhteisömetsäkeskustelussa hän piti maanomistusta, jonka hän toivoi nousevan jokaisen yhteisöjen metsiensuojelua koskevan prosessin agendalle.
“Kaikille osallistujille täällä suurin kysymys on yhteisöjen maanomistus ja oikeus maahan. Toinen merkittävä asia on uusi suojeluparadigma: etteivät ihmiset ja ihmisyhteisöt ole uhka metsien säilymiselle, vaan päinvastoin. Kansainvälisen keskustelun sävyn on muututtava ja metsäyhteisöjen kestävät elintavat tunnustettava.”
Kaiken kokemansa jälkeen, uskooko Peter Kitelo vielä ogiekkien tulevaisuuteen Elgon-vuorella?
“Kyllä, uskon tulevaisuuteen. Yhteisöllämme on vahva omanarvontunto ja elämme täysin omavaraisesti. Ogiekkien elämäntapa ei kuluta metsää vaan tukee sen elämää. Kyse on siis ainoastaan maanomistusoikeuksien tunnustamisesta. Paikallishallinto onneksi tukee yhteisöä ja on luvannut monenlaista apua. Myös kansainväliset verkostot ovat tärkeitä työn vaikuttavuuden ja viestien välittämisen kannalta.”
Titta Lassila ja Jani-Matti Tirkkonen
Haastattelu tehtiin Durbanissa, syyskuussa 2015.