Siemenpuu-säätiö kumppaneineen Maailman sosiaalifoorumiin

Maaliskuun 24.-28. päivinä Tunisian Tunisissa pidettävä Maailman sosiaalifoorumi (WSF) tuo jälleen yhteen satoja kansalaistoimijoita vaihtamaan ajatuksia ja suunnittelemaan yhteiskunnallista muutosta kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa. Liikkeen motto ”toisenlainen maailma on mahdollinen” on innostanut kirjavaa joukkoa järjestöjä ja liikkeitä vuodesta 2001. Tunisin foorumiin odotetaan yli 50 000 osallistujaa kaikilta mantereilta.

Monet Siemenpuu-säätiön yhteistyökumppanit ovat olleet mukana sosiaalifoorumi-liikkeessä sen alusta alkaen. Tänä vuonna Siemenpuu tukee ilmastoteeman kärkeen nostanutta foorumia ja etelän kumppaneiden osallistumista tapahtumien järjestämiseen. Suunnitelmissa on tapahtumia mm. ekologisesta demokratiasta, kaivostoiminnasta, solidaarisuustaloudesta ja hyvän elämän käsityksistä islamissa. Siemenpuun malilaiset kumppanit keskittyvät kestävän kaivostoiminnan ehtoihin ja intialaiset ovat liikkeellä ekologisen demokratian teemoilla.

Toista kertaa Tunisiassa järjestettävä Maailman sosiaalifoorumi on kansainväliselle kansalaisyhteiskunnalle merkittävä tapa tukea arabikevään kansanvaltaa ajavaa liikettä. Tunisia on saanut vietyä vuoden 2010 kansannousun tavoitteet uudeksi demokraattiseksi perustuslaiksi. Sen mukaisesti pidetyt vaalit vuonna 2014 sujuivat hyvin ja uusi hallitus on aloittanut työskentelynsä.

Siemenpuu-säätiö ja joukko muita Tunisiin lähteviä järjestöjä järjestävät avoimen WSF-keskustelutilaisuuden Siemenpuussa 18.3.2015 klo 16. Siemenpuu raportoi Tunisin kokemuksista Suomen sosiaalifoorumissa 25.–26.4.2015 Helsingissä.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Marko Ulvila, 044-5332368, marko.ulvila (ät) iki.fi

Toiminnanjohtaja Hanna Matinpuro, 050-5691189, hanna.matinpuro (ät) siemenpuu.org

https://fsm2015.org/en

http://www.sosiaalifoorumi.fi/