Risto Isomäeltä kirja eläintuotannon ilmastopäästöistä

Kirjailija Risto Isomäeltä on hiljattain ilmestynyt kirja "Meat, Milk and Climate", joka liittyy eläintuotannon ilmastoa lämmittäviin päästöihin.

Aihe on kehityspoliittisesti tärkeä. Lihan kulutuksen vähentämisellä on ratkaiseva merkitys maailman nälän, vesipulan, antibioottiresistenssin, vesien saastumisen ja uusien influenssaepidemioiden torjumisen sekä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta.

Hämmentävästi kuitenkin esimerkiksi FAOn virallisissa tavoitteissa puhutaan edelleen lihan tuotannon kasvattamisesta kaksi tai kaksi ja puoli kertaa nykyistä suuremmaksi vuoteen 2050 mennessä. On tärkeää estää tämän vision toteutuminen. Eläintuotanto tuottaa FAO omankin virallisen arvion mukaan noin 18 prosenttia kaikista ihmisen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Isomäen kirjan mukaan todellinen luku voi olla vielä suurempi, koska FAOn laskuissa ei ole huomioitu eräitä tärkeitä, suurelta osin karjankasvatuksen aiheuttamia päästölähteitä. Tällaisia ovat mm. tekoaltaiden, järvien, jokien ja matalien merien rehevöitymisestä johtuvat metaani- ja typpioksiduulipäästöt sekä laidunmaiden ja laitumina käytettyjen metsien ilmaan vapauttama hiilidioksidi.

Kirjan kustantaja Into Kustannus on antanut luvan levittää kirjan PDF-versiota ilmaiseksi. Voit ladata kirjan (ilman kansilehteä) täältä. Paperiversio on myytävä tuote ja sen tekijänoikeustulot menevät Animalia-eläinsuojelujärjestölle.