Järjestöjen kannat ilmastolain uudistamiseen

5.6.2020

Järjestöjen kannanotto kansainvälisen ilmastorahoituksen kirjaamisesta osaksi Suomen ilmastolakia

Suomen myöntämälle kansain­väliselle ilmastorahoitukselle on luotava konkreettiset tavoitteet sen tuloksellisuuden seuraamiseksi. Ehdotus on mahdollista toteuttaa tuomalla ilmastorahoitus Suomen kansalliseen ilmastolakiin.

Järjestöjen suositukset ilmastolakiin:

- Ilmastolain määritelmiin lisätään myös määritelmä kansainvälisestä ilmastorahoituksesta.

- Ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmään sisällytetään lyhyen ja keskipitkän aikavälin tavoitteet kansainväliselle ilmastorahoitukselle.

- Suomen ilmastopolitiikkaa koskevien suunnitelmien valmistelussa vahvistetaan kehitystutkimuksen näkökulmaa. Pariisin sopimuksen mukaisesti rahoituksessa huomioidaan kehittyvien maiden tarpeet ja ensisijaiset tavoitteet.

- Ilmastorahoituksen tulee kytkeytyä muuhun Suomen ilmastotoimia koskevaan raportointiin, esimerkiksi osana Suomen ilmastovuosikertomusta.

- Ilmastorahoituksen arvioinnin tulee keskittyä myös saavutettuihin tuloksiin.

- Raportoinnin tulee noudattaa parhaita kansainvälisiä käytäntöjä ja soveltaa sekä kehittää niitä johdonmukaisesti eri toimijoiden välillä.

 

Kannanoton ovat laatineet Fingo, Suomen Lähetysseura, Plan International Suomi, Food and Forest Development Finland, Siemenpuu-säätiö sekä Suomen Unicef.

Lataa kannanotto (pdf, 3 sivua) Fingon verkkosivuilta.