energy

Hankkeessa Malin Bougounin kunnassa sijaitseva Sogolan kylä sähköistetään asentamalla 40 aurinkosähköpaneeleilla toimivaa katulamppua ja aurinkopaneelit naisten tuotanto-osuuskunnan tiloihin sekä äitysklinikalle. Tällä hetkellä valaistukseen käytetään petroolilamppuja ja akkuja käydään lataamassa kunnan keskuksessa 10 km päässä. Hankkeessa vahvistetaan kyläläisten kapasiteettia osallistua ja valvoa laitteistojen asennusta ja jatkossa myös niiden ylläpitoa ja huoltoa.

Hankkeessa varustetaan Malin Koumantoun kunnan viidessä kylässä (N'tjila Maro, Tounfouga, Zamba, Mena ja Kola) kussakin yksi julkinen koulu ja terveysasema aurinkosähkövalaistuksella. Tavoitteena on hyödynsaajayhteisöjen sosiaalisen elämäntason koheneminen laadukkaan terveydenhoidon ja koulun saavutettavuuden lisääntyessä sekä uusiutuvien ja ympäristöllisesti kestävämpien energialähteiden käytön lisääminen. Laitteistojen huoltoon ja ylläpitoon koulutetaan terveyskeskusten ja koulujen kyläläisistä koostuvat hallintokomiteat.

Hankkeessa rakennetaan 20 kW:n tehoinen aurinkovoimala, jolla tuotetaan sähköä läntisen Nepalin Kalikotin piirikunnan Suvakalikan maalaiskunnan Rarakatiyan alueen 200 kotitaloudelle. Kohdekylä on kaukana kansallisesta sähköverkosta eikä siellä ole maatalouskoneistoa ruoan prosessointia varten. Tämän vuoksi asukkaat elävät köyhyysrajan alapuolella, ruokaturva on heikko ja lasten kasvu sekä koulutus kärsivät. Suuri osa nuorista muuttaa alueelta kaupunkeihin tai ulkomaille.

People, Energy and Environment Development Association (PEEDA)

People, Energy and Environment Development Association (PEEDA) perustettiin vuonna 1997 edistämään uusiutuvan energian sektorin kehittämistä Nepalissa. Järjestön kotipaikka on Kathmandussa ja se on rekisteröity Nepalin yhdistyslain (Associations Registration Act 2034) mukaisesti. PEEDA pyrkii mobilisoimaan voimavaroja paikallisten luonnonvarojen hyödyntämiseksi köyhyyden lievittämiseksi. Se keskittyy lähinnä institutionaaliseen kehittämiseen, hyödynsaajien ja muiden kohderyhmien osallistamiseen ruohonjuuritasolla, tutkimukseen ja poliittiseen vaikuttamistyöhön.

Namsaling Community Development Center (NCDC)

Namsaling Community Development Centre (NCDC) perustettiin vuonna 1984 fasilitoimaan yhteisöjen omavaraisuutta tukevia aloitteita. Järjestö on rekisteröitynyt Ilamin piirikunnassa ja valtiollisen Social Welfare Councilin yhteyteen. NCDC tekee yhteistyötä paikallisyhteisöjen ja yhteisöorganisaatioiden, paikallis- ja valtionhallinnon, muiden järjestöjen ja ulkomaisten kumppanien kanssa. Namsalingista lähtöisin olevana se on tällä hetkellä yksi Itä-Nepalin johtavista järjestöistä.

Foundation for Renewable Energy and Ecology (FREE)

Foundation for Renewable Energy and Ecology (FREE) -järjestön perustivat vuoden 2019 lopulla alueellisen Mekong Energy and Ecology Networkin (MEE Net) keskeiset myanmarilaiset toimijat. Järjestön päämäärä on, että Myanmarin energiasektorin kehitys ja luonnonvarojen hallinta on demokraattista, kestävää, taloudellisesti järkevää, ympäristöllisesti kestävää ja sosiaalisesti oikeudenmukaista.

Applied Research Institute - Jerusalem (ARIJ)

Vuonna 1990 perustettu Applied Research Institute - Jerusalem (ARIJ) on palestiinalainen voittoa tavoittelematon järjestö, joka tavoittelee kestävää kehitystä Palestiinaan. ARIJ:n visio on ”kohti kestävää Palestiinaa”. ARIJ:n ohjelmat ja hankkeet jakautuvat luonnonvarojen hallinnan, kestävän maatalouden, informaatioteknologian ja hyvän hallinnon aloille.

African Conservation Trust (ACT)

African Conservation Trust (ACT) vuonna 2000 perustettu eteläafrikkalainen voittoa tuottamaton järjestö, jonka tavoitteena on toteuttaa ja fasilitoida uraauurtavia ympäristö-, perinne- ja suojeluhankkeita Etelä-Afrikassa taloudellisesti tilivelvollisella ja kestävällä tavalla. ACT:n toiminnan painopistealueet ovat ilmastonmuutoksen lieventäminen, ekologinen maanviljely, luonnonvarojen kestävä käyttö ja biodiversiteetin suojelu ja lisääminen. ACT työskentelee myös laajasti Etelä-Afrikan rikkaan historian ja kulttuurin suojelun saralla.

Eco-Enterprises Cooperative Society Ltd.

Eco Enterprises -katto-osuuskunta perustettiin vuonna 2013 edistämään mukana olevien kuuden yhteisöosuuskunnan maatalous- ja keräilytuotteiden, käsitöiden sekä ekoturismin markkinointia. Ryhmät ovat toimineet yhdessä aiemmin kansalaisjärjestöhankkeissa eri puolilla Keniaa, jotkut niistä ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2006 lähtien. Hankkeita on toteutettu metsäyhteisöissä esim. kestävien energiaratkaisujen (biokaasu, liedet, tuulivoima) käyttöön ottoon sekä mehiläistenhoitoon liittyen. 

Foundation for Ecologial Recovery (FER)

Foundation for Ecological Recovery -säätiön (FER) hallinnollisessa alaisuudessa toimii Siemenpuun yhteistyökumppani Mekong Energy and Ecology Network MEE Net.

Karima Ka Inya Forest Initiative (KKAIFI)

KKAIFI on toiminut hakijatahona ja tilijärjestönä Eco-Enterprises Cooperative Society Ltd:lle. Katto-osuuskunnan hankkeessa järjestettiin yhteisötason osuuskuntien välisiä tapaamisia ja kaksi tulonhankintaan (mm. maidontuotanto, jänistenkasvatus, mehiläistarhaus, maanviljely) liittynyttä työpajaa Keniassa.

Centro De Derechos Humanos Tepeyac Del Istmo De Tehuantepec. A.c. (CDH Tepeyac)

Centro de Derechos Humanos Tepeyac perustettiin 1992 paikallisessa katolisessa kirkossa järjestetyssä alkuperäiskansojen yleiskokouksessa alkuperäiskansojen oikeuksia puolustamaan. Järjestö antaa juridista apua alkuperäisyhteisöille, tekee niiden oikeuksia näkyviksi, voimaannuttaa yhteisöjä sekä työskentelee alkuperäiskansanaisten oikeuksien puolesta. Se on mm.

Environnement et développement du Tiers Monde (Enda TM)

Environnement et développement du Tiers Monde (Enda TM) on perustettu 1979 Senegalissa, se on laajentunut tunnetuksi alueelliseksi toimijaksi erityisesti ympäristökysymyksissä. Enda on viime vuosina toiminut mm. seuraavissa kysymyksissä: ilmastonmuutos ja vaihtoehtoiset energialähteet, oikeudenmukainen kansainvälinen kauppa, urbaanin väestön oikeudet peruspalveluihin, lapsityövoima Malissa ja Senegalissa, terveyspalvelut ja lääkekasvit.  Enda osallistuu lukuisiin kansainvälisiin verkostoihin, ml. aktiivisesti Maailman sosiaalifoorumin kansainväliseen neuvostoon.

Sivut

30.1.2020

Siemenpuu-säätiö sai 30.1.2020 ministeri Ville Skinnarin tekemän valtionavustuspäätöksen ulkoministeriön myöntämälle ohjelmatuen lisärahoitukselle. Myönnetty summa vuosille 2020-2021 on 430 000 € eli sama, mitä Siemenpuu haki. Ohjelmatukijärjestöt pystyivät hakemaan lisätukea 30 % vuosille 2020 ja 2021 aiemmin myönnettyjen valtionavustusten määrästä.

3.7.2018

Siemenpuun hallitus teki kesäkuussa 2018 rahoituspäätökset kuudelle hankkeelle neljässä maassa ja kolmessa rahoituskokonaisuudessa. Hankkeiden kestot vaihtelevat yhdestä kahteen vuoteen. Yhteensä rahoitusta myönnettiin 383 000 euroa.  

24.5.2018

Siemenpuun hallitus on tehnyt helmi-huhtikuussa 2018 uudet rahoituspäätökset neljälle hankkeelle kolmessa rahoituskokonaisuudessa. Kaksi hankkeista on järjestöjen yhteishankkeita -- toinen niistä on usean maan alueellinen hanke. Hankkeiden kestot vaihtelevat puolestatoista kolmeen vuoteen. Yhteensä rahoitusta myönnettiin 356 000 euroa.

Sivut

Suuri joki, jonka pintaan heijastuvat auringonlaskun valaisemat pilvet

MEE Net nosti energiavaikuttamisen tasoa Mekong-maissa ja Myanmarissa

16.3.2021

[Timo Kuronen] Siemenpuu-säätiö tuki 12 vuotta Mekongin alueen energiaverkosto Mekong Energy and Ecology Networkia (MEE Net) – pitkäaikainen kumppanuus tuli päätökseen vuonna 2020. MEE Netin työn tuloksena alueen kansalaisjärjestöjen energiapoliittinen osaaminen on kasvanut merkittävästi ja politiikkatason vaikutuksia on nähty etenkin Vietnamissa ja Myanmarissa.  

lippalakkipäinen mies seisoo kosken rannassa kaulassaan kukkaseppele

Demokratiaa ja tienraivausta Nepalissa

6.3.2020

[Timo Kuronen]  Kirkaana päivänä Nepalin Kathmanduun laskeutuvasta lentokoneesta näkee uskomattoman hienon Himalajan vuoristosilhuetin, mutta myös pääkaupungin laakson yllä leijuvan saastepilven. Kathmandussa autot seisovat ruuhkissa ja autoistumisen vuoksi ilmaa puhdistavia suuria puita kaadetaan kehätien leventämisen alta. Puita raivataan teiden alta muuallakin: viime vuosina Nepalin maaseudulla on nähty hurja lisäys teiden rakentamisessa usein jyrkkiin rinteisiin, pitkälti ilman mitään ympäristöarviointeja.

InSIC events in Finland highlight a wide spectrum of ground-breaking solar innovations

2.11.2018

[Risto Isomäki] The International Solar Innovations Council (InSIC), a new international solar energy organization, organized its second major event in Finland, in Helsinki and Espoo, during 15-18 October, 2018.  The event was participated by approximately 150 people from 14 different countries, and consisted of three separate seminars and two InSIC working meetings.  One of the seminars