Indonesia

Hankkeessa dokumentoidaan paikallisen kansalaisyhteiskunnan käyttöön Siemenpuun Indonesiassa vuosina 2002-2020 tukemien hankkeiden tuloksia, koulutetaan yhteisöfasilitaattoreita tukemaan yhteisöpohjaisen metsänhallintaluvan omaavien yhteisöjen kestävien tulonhankintamahdollisuuksien kehittämistä ja selvitetään turve- ja mineraalimaille soveltuvia viljelykasveja, joilla on kaupallista potentiaalia. Siemenpuun tuella saavutettujen tulosten jakamisen odotetaan kannustavan kansalaisyhteiskuntaa metsien, turvemaiden, rannikoiden ja meren suojeluun.

Hankkeessa edistetään metsä- ja maankäyttölakien toimeenpanoa keräämällä todistusaineistoa turve- ja metsäpaloista, laittomista hakkuista ja maankäyttörikkomuksista, seuraamalla oikeudenkäyntejä, välittämällä tietoa tapauksista, kampanjoimalla ja kouluttamalla juridisia tarkkailijoita.

Jaring Advokasi Pengelolaan Sumberdaya Alam (JAPESDA)

JAPESDA (”Advocacy Network Natural Resources Management”) perustettiin Gorontalossa, Pohjois-Sulawesilla vuonna 2001 kahdeksan ympäristöjärjestön toimesta, mutta muutettiin sittemmin henkilöjäsenyyteen pohjaavaksi järjestöksi. JAPESDAn päämääränä on tukea luonnonvarojen hallinnan suvereniteettia ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Se on tehnyt aktiivista vaikuttamistyötä ihmisoikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon puolesta sekä luonnonvarojen hallintaan liittyen, tutkimustyötä luonnonvarojen hallinnasta sekä järjestänyt koulutuksia.

Kaoem Telapak

Kaoem Telapak on heinäkuussa 2016 perustettu kansalaisjärjestö, jonka jäsenistöstä suuri osa koostuu vuonna 1997 perustetun Telapak-järjestön entisistä toimijoista. Kaoem Telapakin tavoitteena on edistää oikeudenmukaista luonnonvarojen hallintaa, joka perustuu sosiaalisille ja ekologisille oikeuksille, monimuotoisuudelle ja moniarvoisuudelle. Kaoem Telapakin toimisto sijaitsee Jakartan lähellä Bogorissa, mutta sillä on toimintaa eri puolilla Indonesiaa. Järjestön toiminta on alkuvaiheessa keskittynyt mm.

Hutan Kita Institute (HaKi)

Hutan Kita Institute (”Our Forests Institute”, HaKI) perustettiin Palembangissa Etelä-Sumatralla vuonna 2015. Järjestö pyrkii edistämään hyvinvointia metsäalueiden yhteisöissä sekä kannustamaan näitä ympäristön suojelemiseksi.

Forest Watch Indonesia (FWI)

Forest Watch Indonesia (FWI) sai alkunsa kahdenkymmenen kansalaisjärjestön tapaamisesta vuonna 1997. Järjestö on perustettu vastaamaan tarpeeseen muuttaa pääsyä metsävaratietoihin. Nykyisin suuren yleisön on vaikea tai mahdoton saada tietoja. Metsätilannetta seuraavana verkostona FWI:n visiona on kehittää avointa metsätalouden tietojärjestelmää, jolla voidaan varmistaa reilu ja kestävä metsienhallinta.­­ Yksi FWI:n keskeinen aktiviteetti on esittää tietoja Indonesian metsistä The State of the Forest Report – Indonesia -julkaisussa.

Akar Foundation

AKAR on vuonna 2002 perustettu kansalaisjärjestö, joka toimii Sumatran saarella etenkin Bengkulun ja Etelä-Sumatran provinsseissa. AKAR edistää paikallisyhteisöjen oikeuksia metsiinsä ja luontoonsa. Myös oikeudenmukaisuus, sosiaalinen hyvinvointi, demokratia, ihmisoikeudet ja tasa-arvo ovat tärkeitä periaatteita AKARille.

Sahabat Masyarakat Pantai (SAMPAN)

SAMPAN ("Friends of Coastal Communities") on Länsi-Kalimantanilla toimiva ympäristöjärjestö, joka on perustettu vuonna 2009. Sen tarkoituksena on luoda ja edistää reilua ja kestävää hallintoa vedenjakaja- ja rannikkoalueilla sekä turvata näillä alueilla asuvien ihmisten hyvinvointia. Puolet SAMPANin työntekijöistä on naisia. SAMPAN kehittelee ja valmistaa myös erilaisia lennokkeja ja koptereita, joita käytetään alueiden kuvaamiseen ja kartantamiseen.

Link-AR Borneo

Link-AR Borneo on perustettu vuonna 2009 ja rekisteröity vuonna 2012. Järjestö syntyi opiskelijoiden, työläisten ja kansalaisaktivistien yhteistyössä heidän osallistuessaan Alliance of West Borneo's People (PRKB) -liikkeen toimintaan liittyen muun muassa maananastuksiin, kriminalisointiin ja häätöihin. Kirjaimet A ja R järjestön nimessä viittavaat vaikuttamiseen (Advocacy) ja tutkimukseen (Research), jotka Link-AR haluaa yhdistää toimintaan. Link-AR:n tavoitteena on edistää maaoikeuksien toteutumista, jotta oikeudenmukaisuus, luonnonsuojelu ja hyvinvointi voisivat toteutua.

INSIST Press

INSIST (Indonesian Society For Social Transformation) on 16 indonesialaisen kansalaisjärjestön tai asiantuntijaverkoston yhteistyöfoorumi. INSISTPress perustettiin vuonna 1998, ja vuonna 2006 serekisteröitiin itsenäiseksi kustantamoksi, joka vastaa INSIST:in julkaisutoiminnasta ja varainhallinnasta.

Jaringan Kerja Penyelamat Hutan Riau (Jikalahari)

Jikalahari on 2002 perustettu, nykyisellään 19 riaulaisen ympäristöjärjestön kattojärjestö. Sen visiona on paikalliseen viisauteen, metsien biodiversiteettiin, biologisiin käytäviin ja suojelualueisiin pohjaava, oikeudenmukainen ja kestävä sekä sukupuolten tasa-arvon huomioiva luonnonmetsien hallinta Riaussa.

9.11.2020

Siemenpuu-säätiön tiedote 9.11.2020

Parhaillaan ovat käynnissä YK:n luonnon monimuotoisuutta eli elonkirjoa koskevan yleissopimuksen neuvottelut tavoitteista vuosille 2021-2030. Siemenpuu-säätiön mukaan kansainvälisen yhteisön toimien tulisi tukea alkuperäiskansojen ja paikallisyhteisöjen tärkeää roolia elonkirjon suojelijoina.

3.11.2020

Tiedote 3.11.2020

Veden varassa – ihmisiä ilmastonmuutoksen äärellä

6.11.2020-16.5.2021

Trooppiset hirmumyrskyt piiskaavat Intian valtameren ja Tyynen valtameren rannikoita. Monsuunisateiden aikataulu on ennakoimaton ja tuulen suunnat arvaamattomia. Merenpinnat nousevat. Nämä ja monet muut ilmiöt kertovat sellaisista veteen liittyvän hydrologisen kierron muutoksista, joita tuntevat nahoissaan erityisesti luonnonantimia keräilevät ja pyynnistä elävät yhteisöt sekä rannikoilla asuva väestö.

3.7.2018

Siemenpuun hallitus teki kesäkuussa 2018 rahoituspäätökset kuudelle hankkeelle neljässä maassa ja kolmessa rahoituskokonaisuudessa. Hankkeiden kestot vaihtelevat yhdestä kahteen vuoteen. Yhteensä rahoitusta myönnettiin 383 000 euroa.  

Sivut

Tilanne, johon kaikkien ympäristökehitysyhteistyötä tekevien tulisi ajautua

29.11.2017

[Anna Jaurimaa] Seisoin parinkymmenhenkisen yleisön edessä sormet silmien ympärillä kuin silmälaseina. Olin kokoushuoneessa Pekanbarussa Sumatran saarella. Tämä ei näyttänyt viisaalta, mutta tähän tilanteeseen oli päädytty mielestäni perustelluista syistä, jotka kerron teille nyt.

Siemenpuu tukee mangroven suojelua Sulawesilla

1.11.2016

[Toni Haapanen] Maisema Siduwongen kylässä Tomininlahden pohjoisrannalla Indonesiassa näyttää lohduttomalta. Kyläläiset kertovat, että ennen alue oli kokonaan mangrovemetsän peittämää. Nyt alueella on lähinnä vain matalia kalankasvatusaltaita, pystyyn kuollutta mangrovea ja muutama talo. Useiden hehtaarien kokoisissa altaissa viljellään maitokalaa ja katkarapuja. Maitokalaa viedään satojen kilometrien päähän Etelä-Sulawesille. Katkaravuista osa menee ulkomaan vientiin. Viimeisen 15 vuoden aikana Siduwongen mangrovemetsää on laajalti ojitettu, jolloin se kuivuu.

Yhteisömetsänhoito on oppia oikeuksista ja vastuunkannosta

25.11.2015

[Titta Lassila] "Toimisto? Ei, ei... tämä on meidän kaikkien koti. Nyt myös sinun. Ja sinä olet osa meidän perhettämme." Rahmat Hidayatin sanat lämmittivät ja hiukan hämmästyttivätkin minua. Pienen indonesialaisen kansalaisjärjestön Akarin varajohtaja hymyili leveästi.