Indonesia-ohjelman tukitoiminnot, kumppanikokous 2017 ja selvitys meriruohikoista

Hankkeessa avustettiin Siemenpuun kumppaneita Indonesiassa hankehallintoon liittyen sekä seurattiin hankkeiden toteutumista ja tuloksellisuutta yhdessä Siemenpuun ohjelmakoordinaattorin ja Indonesia-työryhmän kanssa. Kumppaneiden tiedonvaihtoa toistensa, Siemenpuun sekä Indonesiassa toimivan asiantuntijaryhmän (Advisory Group) kanssa tehostettiin mm. vierailukäyntien, sähköisen tiedottamisen ja yhteydenpidon sekä kumppanikokouksen kautta. Hanke kasvatti kumppanien hallinnollista kapasiteettia, lisäsi tietämystä ja tiedonvaihtoa ohjelman teemoihin (suosademetsät, mangrovet, alkuperäiskansat, yhteisöpohjainen suojelu) liittyvistä ajankohtaisista asioista, sekä paransi Siemenpuun kykyä seurata ohjelman toimijoiden edistymistä ja tuloksellisuutta. Siemenpuun toimesta ei pystytä tekemään montaa seurantamatkaa Indonesiaan vuosittain, eikä kaikissa kumppanijärjestöissä ole hyvin englantia puhuvia työntekijöitä. Tämän vuoksi paikallinen koordinaatio ja tiedonvaihdon välitys oli hyödyllistä Siemenpuunkin kannalta. Kolmipäiväinen kumppanikokous pidettiin Pekanbarussa Riaulla marraskuussa 2017. Kokouksessa oli paikalla osallistujat kaikista kumppanijärjestöistä, Advisory Groupista ja Siemenpuusta. Hankkeessa tehtiin myös selvitys, joka kartuttaa ja kokoaa yhteen tietämystä Indonesian meriruohikkojen tilasta, niihin liittyvistä toimijoista sekä suojelumahdollisuuksia. Raporttia hyödynnetään mm. Siemenpuun uuden Metsät ja rannikot –rahoituskokonaisuuden jatkon suunnittelussa.

Hankkeen maa tai alue : Indonesia Tilijärjestö: Kaoem Telapak Hanke hyväksytty: 8.12.2016 Myönnetty tuki: 16 500 € Hankkeen toteutusaika: 01/2017 - 12/2017 Rahoituskokonaisuus: Metsä- ja rannikkoekosysteemien suojelu ja kestävä käyttö