Hyppää sisältöön

Siemenpuu tukee mangroven suojelua Sulawesilla

[Toni Haapanen] Maisema Siduwongen kylässä Tomininlahden pohjoisrannalla Indonesiassa näyttää lohduttomalta. Kyläläiset kertovat, että ennen alue oli kokonaan mangrovemetsän peittämää. Nyt alueella on lähinnä vain matalia kalankasvatusaltaita, pystyyn kuollutta mangrovea ja muutama talo. Useiden hehtaarien kokoisissa altaissa viljellään maitokalaa ja katkarapuja. Maitokalaa viedään satojen kilometrien päähän Etelä-Sulawesille. Katkaravuista osa menee ulkomaan vientiin. Viimeisen 15 vuoden aikana Siduwongen mangrovemetsää on laajalti ojitettu, jolloin se kuivuu. Mangrovepuut ovat riippuvaisia suolaisesta vuorovedestä, eivätkä selviä ilman sitä. Osa pystyyn kuolleista puista on korkeita, eli alueen mangrovemetsä on ollut vanhaa. Kuivunut kasvusto poistetaan ja maa ajetaan tasaiseksi puskutraktoreilla.

Kun altaat ovat valmiit, merivesi ohjataan sinne takaisin ja kalojen ja katkarapujen kasvatus voi alkaa. Suurin osa altaiden omistajista tulee kaukaa, Sulawesin saaren eteläosista. Siduwongen asukkaatkin ovat enimmäkseen etelästä tänne muuttaneita, ja monet heistä vuokraavat altaita omistajilta omaan käyttöönsä. Indonesian hallinto vaikuttaa tukevan tätä kehitystä, koska se on rakentanut alueelle uusia teitä ja sähköistänyt taloja aurinkoenergialla. Uusia taloja on nytkin rakenteilla.

Nurinkurista tilanteessa on se, että tämän alueen tulisi olla varsin tiukasti suojeltua, koska se on osa Tanjung Panjangin suojelualuetta (National Reserve). Mangroveiden ennallistamisen ja suojelun parissa toimivan JAPESDA-järjestön perustaja Rahman Dako pudistelee päätään ja toteaa lakien toimeenpanon olevan Indonesiassa suuri ongelma. ”Mutta emme me voi näitä asukkaita täältä poiskaan enää ajaa”, hän sanoo. Tärkeintä olisi saada uusien altaiden raivaaminen pysähtymään, löytää niille kestäviä vaihtoehtoja sekä jatkaa mangroven istuttamista. Onneksi piirikunnan johtaja, bupati, on JAPESDAn kanssa samoilla linjoilla. Vaikka Tanjung Panjangin suojelu ei olekaan bupatin määräysvallassa, niin hänen kauttaan tieto voi ainakin kantautua hallinnon ylemmille tasoille.

Noin 60 kilometrin päässä Torosiajen kylässä näkymä on tyystin erilainen. Mangrovemetsä on melko hyvin säilynyttä ja uusia mangroveistutuksia näkyy paljon. Kylään on raivattu vain yksi suuri kalankasvatusallas. Kylän vanhin osa on hevosenkengän muotoinen ja se on rakennettu paaluille veden päälle, lyhyen venematkan päähän rannasta. Saavumme perille illalla. Pienestä ravintolasta raikuu elävä musiikki ja nauru yli tyynen veden. Joku viettää syntymäpäiviään.

Kylän asukkaiden enemmistö kuuluu bajo-kansaan, jotka vielä viisikymmentä vuotta sitten elivät nomadeina veneissä, välillä paikkaa vaihtaen. Torosjiajeen he saapuivat 1900-luvun alussa, mutta pysyvät asumukset rakennettiin vasta 1970-luvulla. Sittemmin kylä on laajentunut myös mantereen puolelle. Lähes kaikkien perheiden pääelinkeino on edelleen kalastus ja ravustus. Maanviljelyä harjoitetaan vain vähän kotitarpeisiin. Kysyn kyläläisiltä syitä sille, miksi mangrovet ovat täällä säilyneet verrattain hyvin, eikä kala-altaita ole rakennettu. Vastauksissa painotetaan mangroveiden tärkeyttä kalastukselle. Parhaat apajat ovat juuri mangrovemetsän lähettyvillä. Kauempaa avomereltä saalista saa huonommin. Bajot myös aktiivisesti istuttavat uusia mangrovepuita, jos joltain alueelta ne ovat hupenemassa esimerkiksi polttopuun keruun vuoksi. Istuttaminen on heille pyhä tapahtuma. Vanha nainen kertoo, että hän on valmis kuolemaan iloisena, koska tietää lastensa ja lastenlastensa jatkavan mangroveiden suojelua ja perinteistä kalastukseen perustuvaa elämää tässä yhteisössä.

Parin viime vuoden aikana Siemenpuun Indonesia-ohjelmassa on alettu tukea myös mangrovehankkeita. Suosademetsien tavoin mangrovemetsät kykenevät sitomaan huomattavasti enemmän hiiltä kuin kuivemman maan metsät. Niiden säilyttäminen on siten ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta erityisen tärkeää. Indonesiassa on maailman laajimmat mangrovealueet, ja niiden biodiversiteetti on ainutlaatuinen. Toisaalta mangroveiden suojelun ja niistä riippuvaisten yhteisöjen parissa toimii Indonesiassa yllättävän vähän kansalaisjärjestöjä tai valtiollisia elimiä. Siemenpuun tuella toteutetusta JAPESDAn hankkeesta voi lukea lisää täältä.

Toni Haapanen, 1.11.2016

Kirjoittaja on Siemenpuun-säätiön Indonesia-ohjelman koordinaattori. Hän vieraili mm. JAPESDAn hankkeessa lokakuussa 2016.

Tilaa uutiskirje

Tilaa uutiskirjeemme ja saat meiltä uutisemme 4 kertaa vuodessa sähköpostiisi. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

    Tilaan uutiskirjeen ja hyväksyn tietojeni käsittelyn kuten tietosuojaselosteessa kuvattu.