News: agriculture

24.10.2018

[Jenni Etelämäki] Globaalisti tarkasteltuna naisilla on ja on perinteisesti ollut varsin keskeinen rooli ruoantuotannossa. Naisten asema on kuitenkin pysytellyt monessa mielessä miehiä selvästi heikompana. Siemenpuu-säätiön 11.10. järjestämässä keskustelutilaisuudessa pohdittiin sitä, kuinka naisten oikeudet ovat toteutuneet erilaisissa ruokaan liittyvissä kehitysyhteistyöhankkeissa ja -ohjelmissa.

29.11.2017

[Anna Jaurimaa] Seisoin parinkymmenhenkisen yleisön edessä sormet silmien ympärillä kuin silmälaseina. Olin kokoushuoneessa Pekanbarussa Sumatran saarella. Tämä ei näyttänyt viisaalta, mutta tähän tilanteeseen oli päädytty mielestäni perustelluista syistä, jotka kerron teille nyt.

20.12.2016

[Tanja Seppänen] Saavumme Jurakhamanin kylään, jossa on juuri alkanut uskonnollinen Kartik Purnima -festivaali. Ihmiset ovat asettautuneet alttareiden eteen pihoillaan ja valmistautuvat nyt ensimmäisiin seremonioihin. Tulevien päivien aikana kyläläiset omistautuvat muun muassa pyhälle puulle tulsille. Paikalliset perinneparantajat käyttävät tulsia lääkeyrttinä monenlaisten vaivojen hoitoon.

5.10.2016

[Titta Lassila] "Ei agroteollisuus tahdo tappaa meitä nopeasti. Se tahtoo tappaa meidät hyvin hitaasti."

4.12.2015

[Timo Kuronen] Tästä taitaa tulla vauhdikkain työmatkani Siemenpuun palveluksessa.

20.10.2014

Perhaps it was because the freezing temperatures in the negotiation rooms cooled the tempers of certain countries, but the 12th Conference of the Parties of the Biodiversity Convention succeeded to adopt a wide range of decisions in a remarkably smooth way. Even a polemic issue like the need to apply the precautionary principle to synthetic biology as a new risky technology was resolved before the final hours of the conference.

16.9.2014

Siemenpuu Foundation’s SADED cooperation programme and the Department of Geography and Geology of the University Turku brought the annual Himalayan Day to Finland on 9th September, 2014. The event, which was held at the International Cultural Centre Caisa in Helsinki, aimed to stir up conversation on the essential role of the Himalayas in the political, economic and socio-cultural development of Southern Asia, and on the challenges that the communities of the Himalayas face as climate change proceeds.