News: Indonesia

29.11.2017

[Anna Jaurimaa] Seisoin parinkymmenhenkisen yleisön edessä sormet silmien ympärillä kuin silmälaseina. Olin kokoushuoneessa Pekanbarussa Sumatran saarella. Tämä ei näyttänyt viisaalta, mutta tähän tilanteeseen oli päädytty mielestäni perustelluista syistä, jotka kerron teille nyt.

1.11.2016

[Toni Haapanen] Maisema Siduwongen kylässä Tomininlahden pohjoisrannalla Indonesiassa näyttää lohduttomalta. Kyläläiset kertovat, että ennen alue oli kokonaan mangrovemetsän peittämää. Nyt alueella on lähinnä vain matalia kalankasvatusaltaita, pystyyn kuollutta mangrovea ja muutama talo. Useiden hehtaarien kokoisissa altaissa viljellään maitokalaa ja katkarapuja. Maitokalaa viedään satojen kilometrien päähän Etelä-Sulawesille. Katkaravuista osa menee ulkomaan vientiin. Viimeisen 15 vuoden aikana Siduwongen mangrovemetsää on laajalti ojitettu, jolloin se kuivuu.

25.11.2015

[Titta Lassila] "Toimisto? Ei, ei... tämä on meidän kaikkien koti. Nyt myös sinun. Ja sinä olet osa meidän perhettämme." Rahmat Hidayatin sanat lämmittivät ja hiukan hämmästyttivätkin minua. Pienen indonesialaisen kansalaisjärjestön Akarin varajohtaja hymyili leveästi.

21.5.2014

Kapea puinen vene kurvailee joessa sen mutkia mukaillen. Ympärillämme kohoavat uhkean vehreät sademetsärinteet. Rinteiden puuston seasta erottuu välillä kumipuuviljelmiä. Olemme Sumatran saarella Indonesiassa, tutustumassa Siemenpuu-säätiön tukemien järjestöjen toimintaan Riaun alueella.